Eva Under Fire juhlistaa Love, Drugs & Misery -debyyttialbuminsa 1-vuotispäivää julkaisemalla Cory Marksin tähdittämän version ”Unstoppable”-kappaleestaan

Kappale on lohkaistu syksyllä julkaistavalta debyyttialbumin deluxe-versiolta.

MAINOS:




Tiedote 4.8.2023

Detroitista maailmankartalle ponnistanut Eva Under Fire on myös suomalaisilla radiotaajuuksilla varsin tuttu yhtye esimerkiksi Separate Ways -hittinsä myötä. Viime vuoden syyskuussa Better Noise Musicin tallista julkaistu debyyttialbumi Love, Drugs & Misery on siivittänyt yhtyeen uran hienoon nousuun, ja tätä juhlistaakseen yhtye julkaisee esikoisensa deluxe-version syyskuun 23. päivä. Deluxe-versio tulee sisältämään 10 bonusraitaa, jotka sisältävät esimerkiksi akustisia versioita albumin kappaleista.

Deluxe-albumilta kuultiin viime huhtikuussa yhtyeen versio Black Sabbathin War Pigs -klassikosta. Tänään päivänvalon näkee uusi versio Unstoppable-kappaleesta, johon yhtye sai mukaan country rock -tähti Cory Marksin.

”Olin todella innoissani kun minua pyydettiin mukaan Eva Under Firen kappaleelle! Unstoppable on hienosti rokkaava biisi, jossa on samalla pientä country groovea ja hieno tarina. Se on kuin rock ’n’ roll -versio Bonniesta ja Clydesta”, Cory Marks kommentoi.

”Olen toivoton romantikko, ja kirjoitin Unstoppablen inspiroituneena vanhempieni lukioajan rakkaustarinasta. Isäni tapasi lainata siskonsa Corvettea salaa kun hän oli töissä viedäkseen äitini hupiajelulle. Biisi on klassinen tarina lainsuojattomista, ja se sopii hienosti niin rock- kuin country-kappaleeseen. Oli todella mahtavaa saada Cory Marks mukaan tälle biisille!”, Eva Marie kertoo.

EVA UNDER FIRE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.