Dominus – View To The Dim (1994)

MAINOS:




Tanskalaisen death metal – yhtye Dominuksen debyyttialbumi näki päivänvalon vuonna 1994. Muutama vuosi aiemmin kuolemanaalto oli pyyhkinyt maailmankarttaa uuteen uskoon. Death metal oli jälleen painumassa takaisin mätäiseen koloonsa mistä oli syntynytkin. Tämä oli Dominuksen kannalta harmi, koska bändin debyyttilevy painii raskaassa sarjassa yhdessä ruotsalaisyhtyeiden kanssa.

Heti alkuun on mainittava, että yhtyeen keulilla oli Volbeatin Michael Poulsen. Voisi sanoakin, että Dominuksen kehityskaaren (1991-2000) ruumillistuma on rockia, metallia ja torttutukka-musiikkia yhdistelevä Volbeat. Dominus julkaisi elinkaarensa aikana neljä albumia, joista viimeisimmissä oli havaittavissa viitteitä musiikista, jolla juuri Volbeat valloitti suuret yleisöt. Ne kenelle Volbeat aiheuttaa pahoinvointia, voi sanoa heti alkuun että Dominuksen debyytti ”View To the Dim” on ehtaa kuolemaa, ja vielä laadukasta sellaista.

Dominuksen death metal on musiikillisesti sekä soundiensa puolesta lähimpänä ruotsalaisia Sunlight Studiossa levyttäneitä yhtyeitä. Levy on samaan aikaan synkkä ja erityisen raskas. Biiseissä viljellään tehokkaasti dempattuja riffejä, kuin myös suoraviivaista vitossointujen pommitusta. Sanoituksellisesti liikutaan viikinkimytologiassa. Vaikka kappaleet eivät esitä mitään erikoista tai tavallisesta poikkeavaa, niin biisien sovitukset ja sävellysten terävyys tekevät niistä erittäin mielenkiintoisia ja tarttuvia.

Mikä tekee Dominuksen debyytistä sitten ajankohtaisen yli 20 vuotta julkaisunsa jälkeenkin? Lyhyesti vastattuna äärimmäisen kova biisimateriaali ja soundit. Äänimaailma on yksinkertaisesti aivan helvetin kova. Soittimet ovat hienosti tasapainossa ja basson iskut ovat selvästi kuultavissa. Tähän kun lisätään vielä Poulsenin infernaalisen matala örinä, niin paketin voisi sanoa olevansa todellakin kasassa. Kaikki nykyajan muovisuus ja ylituotettu sonta loistaa poissaolollaan.

Old School – tyylisesti levy aloitetaan introlla ja päätetään outrolla. Huonoja tai edes keskinkertaisia kappaleita levyltä ei löydy. Ehkä muiden ylitse voi nostaa seuraavat lahtaukset ”Tears In Black”, ”Spiritual Mountain”, nimibiisin ja todella raskaan ”View To the Dimin” sekä lopussa kuultavan ”Sideral Path Of Coloursin”. Levyn ainoaksi heikkoukseksi laskenkin sen äärimmäisen huonon saatavuuden. Mutta jos veresi vetää 90-luvun death metallin pariin, niin näe vaivaa ja hommaa tämä albumi käsiisi.

9 / 10

Juha Karvonen

 

1. Symphony Of The Godess (Intro)
2. Tears In Black
3. Bring Down The Roars
4. Spiritual Mountain
5. Awakening Of The Overthrown
6. View To The Dim
7. Lost Behind Scars
8. A Sign From The Cryptic Winter
9. The Blaze Of Valhalla
10. Sideral Path Of Colours
11. The Raven’s Eye
12. Weiv Ot Eht Mid (Outro)

 

Profiili |  + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-