Dokken nousi hevimaailman tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä, jolloin yhtyeeltä ilmestyi muutaman vuoden sisään useita hienoja levyjä. Menestystekijänä oli laulaja Don Dokkenin sametinpehmeä vibraattoääni, joka pääsi tarvittaessa melkoisiin korkeuksiin. Ei ollut mikään ihme, että Don oli saanut paikata kurkkuongelmista kärsinyttä Scorpionsin Klaus Meinea ”Blackout”-levyn treenisessioissa 1980-luvun alussa.
Donin rinnalla George Lynch oli yksi vuosikymmenen kovimmista kitaristeista, jonka tyyli oli samanaikaisesti räjähtävän melodinen, mutta samalla jollain tavalla persoonallisen tekninen. Lynch vei esikuvansa Eddie Van Halenin tyyliä melodisempaan ja helpommin lähestyttävään suuntaan. Basistina bändissä vaikutti Jeff Pilson, joka oli lähes Dokkenin veroinen vokalisti tuoden kertosäkeisiin vimmaa sekä voimakkuutta. ”Wild” Mick Brown rummuissa soitti nimensä mukaisesti villillä tyylillä ja samalla bändissä oli teknistä hienostuneisuutta, mikä erotti heidät monesta muusta glamheviaallon yhtyeestä.
Dokken oli kovassa nousussa kunnes lähinnä Don Dokkenin ja George Lynchin väliset erimielisyydet hajottivat yhtyeen 1980-luvun lopussa. Katsannossa oleva ”Dysfunctional” on yhtyeen 1990-luvun puolivälissä ilmestynyt paluulevy. Levyn kansikuvassa jäsenet tuijottavat kaukaisuuteen lasin sirpaleissa. Tämä kuvaa osuvasti paitsi julkaisun nimeä, myös bändin sisäistä tilaa joka oli aina ollut rikkinäinen.
Don Dokken oli alun perin tehnyt tämän levyn sooloalbumiksi, mutta levymoguli John Kalodner näki siinä tilaisuuden tuoda Dokken takaisin yhteen. Dokkenin ja Lynchin välit olivat jäiset, mutta kaksikko suostui laittamaan kaunat hetkeksi sivuun yhteisen tuloksen vuoksi. Eli matka kävi takaisin studioon, jossa Lynch kirjoitti ja levytti jo valmiit kitarakuviot uusiksi.
Lopputulos julkaistiin marraskuussa 1995 ja sai yllättävän hyvät arvostelut. Albumi myi kohtalaisen hyvin aikana, jolloin suurin osa 1980-luvun tukkabändeistä rämpi todella syvissä vesissä. Ilo jäi lyhytaikaiseksi. En tiedä millaisia myyntilukuja Columbia tuolloin odotti, mutta levytyssopimus purettiin nopeasti. Seuranneen kiertueen aikana Lynchin ja Dokkenin välit kiristyivät jälleen äärimmilleen. Vuoden 1997 levy ”Shadowlife” oli artistinen romahdus, ja Lynch sai kenkää yhtyeestä.
”Dysfunctional” on todella aliarvostettu levy, joka vain sattui ilmestymään väärään aikaan ja jäi bändiä vaivanneiden ulkomusiikillisten seikkojen varjoon. Huonoja kappaleita levyllä ei juuri ole vaan se on tasaisen laadukas, eikä liikaa tallannut Dokkenin aiempia jalanjälkiä.
Kohokohtina nostan esiin yllättävän raskaalla riffillä jyräävän ”Shadows Of Lifen” sekä hypnoottisen huumeriippuvuutta kuvaavan ”Too High To Flyn.” Soundi ja ote ovat molemmissa kappaleissa tummempia sekä raskaampia. Edellisen vuosikymmenen iloisemmat melodiat ovat laajalti vaihtuneet syvällisempään pohdiskeluun ja terävämpiin sovituksiin. Tätä on yhdistetty sopivassa määriin tutumpaan Dokken-ilmaisuun. ”The Maze” kuulostaa aluksi saaneen vaikutteita vaihtoehtomusiikista, mutta kertosäkeessä Don Dokken vetäisee hyvin perinteisen tulkinnan.
”Nothing Left To Say” nousee Dokkenin kovimpien balladien joukkoon. Ote on koruton, mikä korostaa mukavasti sanoituksen välittämää sanomaa. Edellisellä vuosikymmenellä tässä olisi ollut varma hitti Whitesnaken ja kumppaneiden vanavedessä. Levy päätetään melankolisissa tunnelmissa 1970-luvulta peräisin olevaan ELP-coveriin ”From The Beginning.” Outo valinta paperilla, mutta tosiasiassa biisi parantaa alkuperäisestä. Dokken laulaa pidättyvästi ja kauniisti. Lynchin kitaranäppäily on surumielistä ja onnistuu vangitsemaan ainutlaatuisen hengen. Levyn ainoa todellinen hutilaukaus on sekavissa tunnelmissa etenevä ”Sweet Chains.”
2000-luvun puolella ilmestyessään tätä albumia olisi voitu noteerata jopa mestariteokseksi ja se on yksi 1990-luvun kovimmista raskaamman rockin sekä melodisen hevin julkaisuista. Se onnistui siinä, missä valtaosa aikalaisista epäonnistui pahasti: säilyttämään klassisen Dokken-soundin tunnusmerkin ja samanaikaisesti päivittämään musiikin nykyaikaan.
Toisin kuin suurin osa 1990-luvun alun vastaavasta musiikista ”Dysfunctional” on säilyttänyt ajankohtaisuutensa ja kuulostaa edelleen todella vakuuttavalta. Valitettavasti grungen valtakaudella Dokkenin uusi tuleminen ei kiinnostanut ketään. Bändi on jatkanut taistelua näihin päiviin saakka alkuperäisen kokoonpanon vähitellen hajottua palasiksi. Reunion toteutui Japanissa hetkellisesti, mutta pystyykö Dokken enää 70 vuotta täyttäneen laulajansa johdolla studiossa vangitsemaan samaa henkeä kuin tällä mainiolla levyllä, on kysymys erikseen.
9-/10
Ville Krannila
1.Inside Looking Out
2.Hole In My Head
3.The Maze
4.Too High To Fly
5.Nothing Left To Say
6.Shadows Of Life
7.Long Way Home
8.Sweet Chains
9.Lesser Of Two Evils
10.What Price
11.From The Beginning
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}