1992, ehkä kaikkien aikojen paras vuosi death metal – julkaisujen suhteen. Floridalainen Deicide oli julkaissut pari vuotta aikaisemmin omaan nimeä kantavan debyyttilevyn, jota voidaan pitää yhtenä death metallin klassikkona. Deicide otti heti alusta alkaen pesäeroa kilpailijoihinsa erittäin aggressiivisella asenteella joka kohdistui etenkin kristinuskoon. Jos tänä päivänä Deiciden 90-luvun satanistisinen sota tuntuisi naurettavalta, niin silloin se ei sitä ollut. Deicide oli pelätty yhtye etenkin nuorison keskuudessa, sitäkin vihatumpi varttuneemman väestön silmissä. Laulaja / basisti Glen Benton poltti väärinpäin olevan ristin otsaansa, nimesi poikansa Daemoniksi ja uhkasi vertauskuvallisesti tappaa itsensä 33-vuotiaana todistaakseen maailmalle kristinuskon vastaisesta elämästään.
Deicide oli kovasta maineestaan huolimatta erittäin varteenotettava yhtye ja heidän musiikkiinsa edusti death metallin ääripäätä. Vaikka Glen Benton ristiriitaisena henkilönä menettikin myöhemmin kasvonsa ja muu yhtye siinä sivussa, niin soitannallisesti Deicide vuosimallia 1992 oli hurjassa iskussa. ”Legion” oli ilmestyessään pelottavan julma levy. Tekniset kappaleet vyöryivät päälle hakaten kuuntelijasta viimeisemmätkin uskonrippeet helvetin syövereihin ja rippilahjaksi saadut ristit kääntyivät nuorien kaulassa väärinpäin. Satanismi tuli käsinkosketeltavan lähelle tuoden musiikista aivan uusia ulottuvuuksia nuorten elämään. ”Legionin” kansikuva puhuu jo itsessään karua kieltä. Pelkistetty, mutta äärimmäisen vetovoimainen ristilogo yhdessä takakannen bändikuvan kanssa on ikimuistoinen. Biisien nimet kuten ”In Hell I Burn” tai ”Holy Deception” saivat uskovaiset voimaan pahoin ja toisaalta nuorten testosteronin laukkaamaan. Kahdeksan biisin satanistinen hyökkäys ei kestä kuin 29 minuuttia, mutta ollen sitäkin intensiivisempi matka kuolenmetallin kultaiseen vuoteen.
Albumin käynnistävä intro on kaikessa korniudessaan hyytävän kuuloinen. Lampaat määkivät ennen uhraustaan ja mr. Benton lausuu sanoja väärinpäin. Mitään suurempaa mystiikkaa tai salaviestiä sanoituksissa ei ole, vaan kysymyksessä on niinkin vahva side biisin nimeen kuin: ””Satan’s Spawn the Caco Daemon, Caco Daemon, Satan’s Spawn the Caco Daemon”. Kappale itsessään lähtee käyntiin sähköiskun lailla. Riffit repivät lihat luista ja Benton sylkee saatanan lailla sanomaansa ulos. Laulussa käytetyt kaikuefektit sekä tuplaraidat tekevät vokaaleista todella ilkeän kuuloisia. Avausbiisi on istutettu juuri oikealle kohdalle ja onkin yksi kaikkien aikojen brutaalimpia openereita. Harmi, että bändi ei tätä livenä ole juuri soittanut.
Sama sairas meno jatkuu myös seuraavissa kappaleissa ”Dead But Dreaming” sekä ”Repent To Die”. Kitaristiveljet Eric ja Brian Hoffman soittavat erittäin tarkasti ja.. nopeasti! Riffit ovat paikoin erittäin teknisiä ja nostettu erittäin pinnalle. Ei siinä etteikö muut soittimet saisivat tilaa. Bentonin basso kutittelee taustalla ja rumpali Steve Asheim pommittaa elämänsä voimissa. Kitaratyöstä vielä sen verran että turhia hienosteluita ei levyllä kuulla. Riffit vaihtuvat lennosta toiseen ja soolot isketään hiukan irrallisina ikuiseen liekkimereen. Normaalivireessä olevat kitarat kuulostavat levyllä todella ilkeiltä. Levyn tempo ja yleinen ilme tuo hiukan mieleen Slayerin Reign in Bloodin.
Legionista on hyvin vaikea keksiä mitään moitittavaa. Levyn kahdeksan kappaletta ovat kaikki kovia tekeleitä ja paikkansa albumilla ansainnut. Morrisound Studiolla nauhoitettu albumi on aikakautensa helmiä niin sisältönsä kuin myös soundien puolesta. Deicide ei vuonna 1992 kumarrellut ketään, hommat tehtiin kursailemattomasti ja ilman turhaa perseilyä. Yhtyeen seuraava levy ”Once Upon The Cross” sulkee pahuuden kolminaisuuden jättäen Deiciden historian kirjoihin yhtenä legendaarisimmista death metal – yhtyeistä.
9½/10
Juha Karvonen
1. Satan Spawn, The Caco-Daemon 4:27
2. Dead but Dreaming 3:13
3. Repent to Die 3:59
4. Trifixion 2:57
5. Behead the Prophet (No Lord Shall Live) 3:44
6. Holy Deception 3:19
7. In Hell I Burn 4:36
8. Revocate the Agitator 2:45
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
 - levyarvio. Juha Karvonen, Metalliluola.){kind=link}