Alkuperäinen AC/DC:n laulaja Dave Evans saapui Hyvinkäälle osana Sold My Soul To Rock’n’Roll- kiertuettaan, joka on risteillyt läpi kesän ympäri Suomea. Taustayhtyeenään Evansilla oli Finnish Badasses-nimelle ristitty kokoonpano, joka oli muodostettu lahjakkaista kotimaisista muusikoista.
Hyvinkään keskustassa sijainnut Medicine Man herätti etukäteen hieman ihmetystä, sillä kyseessä oli epäilemättä yksi kiertueen pienemmistä keikkapaikoista. Loppujen lopuksi yläkerrassa sijainnut lava, vaikka pieni olikin riitti hyvin viidelle soittajalle. Muuten tilat toki kävivät nopeasti ahtaaksi. Lämmittelijä Black .44:n aloitellessa settiään paikalle oli jo ahtautunut sen verran suuri määrä kuulijoita, että hyvän katselupaikan löytäneet eivät pahemmin asemistaan enää keikan aikana uskaltaneet siirtyä.
Illan avaukseksi pääkaupunkiseudun Black .44 tarjoili stoner ja hard rock-tunnelmia yhdistävää ja persoonallisen kuuloista heavyaan noin 40 minuutin setin ajan. Bändin Suomen listoilla vaikuttanut ”No Blanks”- albumi keräsi viime vuonna Metalliluolassakin suitsutusta ja hyvin kappaleet livelavalle siirtyivät. Yleisöä alkoi olla paikalla jo tässä vaiheessa sen verran, että liikkuminen pienessä Medicine Manissa osoittautui vaikeaksi. Tämä toimi kuitenkin samalla yhtyeen eduksi epäilemättä keräten uusia kiinnostuneita ja potentiaalisia faneja etualalle. Vokalisti Jason laittoi eturiviin liikettä ja lainarumpuja kannutellut Mikko piti hienosti rytmin kasassa. Vaikka se varsinainen hitti bändiltä puuttuu, soittajien ammattitaito ja sovitusten tiukkuus tuli livetilanteessa hyvin esille ja homma pedattiin paremmin kuin hyvin pääesiintyjää varten.
Dave Evans taustajoukkoineen astui lavalle tasan klo 22 potkaisten homman käyntiin ”We Don’t Dance To Your Song” kappaleella ja vahvalla energialla. Panimme heti merkille hyvät soundit, jotka eivät olleet liialla volyyyymilla pilatut. Kuitenkin soitinten erottelukykyä löytyi ja musiikin vaatimasta juurevuudesta ei tässä kohtaa ollut tingitty.
Täyteen pakkautunut yleisö tanssi ja lauloi mukana sen minkä ahtaista asemistaan pystyi, tunnelma pysyi todella tiiviinä ja Hyvinkää vastasi hienosti Evansin yllytykseen. Setti koostui noin puoliksi miehen omasta soolomateriaalista ja toinen puoli täyttyi AC/DC-klassikoista. Evans otti pienen lavan haltuunsa varmuudella ja voimalla, miehellä riitti intoa ja karismaa. Ääntäkin lähti ikään nähden vielä hyvin kelvollisesti. Taustayhtye rullasi niin ikään hyvällä soundilla ja sykkeellä, koko joukko soitti erinomaisesti yhteen epäilemättä lukuisten keikkojen tuomalla varmuudella. Dave totesi shown alkuvaiheessa Hyvinkään olevan miesten kotikaupunki, ja yleisössä olevan runsaasti kavereita kannustamassa. Tämä kuuluikin biisien välissä eri kokoonpanon jäsenille suunnatuissa kannustushuudoissa.
Evansin soolokappaleet eivät kovin vahvasti olleet entuudestaan tuttuja, ja erityisesti päässä jäivät soimaan kaikille selkäänpuukottajille omistettu ”Put Up Or Shut Up” sekä rivakka ”Sold My Soul To Rock’n’Roll.” Soolokappaleet eivät yltäneet Evansin vanhan yhtyeen biisien tasolle laadussa, mutta toisaalta on hyvä, ettei laulaja pelkästään ratsasta vanhalla maineella vaan omaakin juttua pyritään tuomaan mukaan.
AC/DC-materiaali sai joka tapauksessa ja täysin luonnollisesti parhaan vastaanoton. Evans kertoi AC/DC-kitaristi Malcolm Youngin kirjoittaneen aikanaan kappaleen ”Rock’n’Roll Singer” laulajalle, joka lähti kotoaan 16-vuotiaana, koska isänsä toivoi hänestä pankkiiria. Isän toive ei toteutunut ja uravalinta on pitänyt edelleen. Evans levytti ennen lähtöään AC/DC:stä yhtyeen kanssa singlen ”Can I Sit Next To You Girl” ja sekin itseoikeutetusti esitettiin. Tunnin setin jälkeen Dave ilmoitti nyt vedettävän pari Bon Scottin ajan kappaletta, koska ”Bon tapasi laulaa minun biisejäni liityttyään bändiin.”
Näin ollen lopussa yleisö saatiin todella villiintymään kun Dave yhtyeineen kiskaisi peräjälkeen ” T.N.T.:n,” ”Highway To Hellin,” ”Let There Be Rockin” sekä vielä ylimääräisenä numerona ”Whole Lotta Rosien.” Itse olisin toivonut näiden hittien sijasta vaikkapa ”High Voltagea”, ”Little Loveria” tai jotain muuta AC/DC:n aivan alkukauden materiaalia, mutta toki erittäin hienosti nämä coverit irtosivat ja yleisö lauloi villisti mukana. Ansaitut suosionosoitukset olivat keikan päätyttyä paikallaan. Bändi ja Evans jäivät vielä pitkäksi aikaa keikan jälkeen seurustelemaan fanien kanssa, raapustamaan nimikirjoituksia ja ottamaan vastaan kiitoksia sekä paikallisten terveisiä. Vaikka tilan puute alkoikin jossain vaiheessa ahdistaa, on pakko todeta tällaisten klubikeikkojen näin pienessäkin ympäristössä olevan rock’n’rollin sielu. Hienoa kun vanhat mestarit jaksavat kiertää ja edelleen toivotaan, että uudesta sukupolvesta nousisi varteenotettavia manttelinperijöitä.
Raportti: Ville Krannila
Kuvat: Pete Alander & Ville Krannila ©Metalliluola
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
