Corpsessed julkaisee albumillisen musertavaa death metalia marraskuussa

Kuva: Roni Sahari
MAINOS:



Tiedote 22.10.2018

Järvenpääläislähtöinen, vuodesta 2007 alkaen totaalisen musertavaa ja obskuuria death metalia vyöryttänyt Corpsessed julkaisee toisen täyspitkänsä ”Impetus of Death” koko uransa ajan yhteistyökumppaninaan toimineen Dark Descent Recordsin kautta marraskuun 23. päivä. Albumia on kypsytelty hiljalleen neljä vuotta ja aiempiin julkaisuihin verrattuna rimaa on nostettu niin sovituksellisesti kuin tuotannollisestikin. Yhtyeen tummaakin tummempi vanhaan koulukuntaan nojaava death metal sisältää kauhuelokuvamaisia äänimaisemia tempojen vaihdellessa ryömivistä laahauksista nopeisiin ja aggressiivisiin osioihin unohtamatta kuitenkaan tylppää keskitempojunttausta.

”Impetus of Deathin sanoitukset ovat synkeitä tarinoita elämän raadollisuudesta, yliluonnollisesta tai silkasta fantasiasta ja eskapismista, mutta myös metaforiin verhottuja henkilökohtaisia kokemuksia tai ajatuksia sekä omaan psyykeeseen uppoutumista. Kyseessä ei silti ole mikään selkeällä punaisella langalla varustettu teemalevy. Kuolemalla on kuitenkin teksteissä oma tärkeä paikkansa, sillä se on luonnollinen osa elämää, joka tietyssä mielessä saattaa jopa määrittää ja antaa sille merkityksen”, yhtyeen rumpali J-P. Manner avaa levyn sanoituksellista sisältöä.

IMPETUS OF DEATH”
01. Impetus of the Dead 6:20
02. Sortilege 5:33
03. Endless Plains of Dust 5:15
04. Graveborne 4:31
05. Paroxysmal 3:26
06. Forlorn Burial 5:50
07. Begetter of Doom 4:32
08. Starless Event Horizon 10:25

Albumin julkaisukeikka 23.11. Helsingissä Bar Loosessa, mukana myös Decaying ja Proscription.

KOKOONPANO
N. Matilainen – laulu
M. Mäkelä – kitara & taustalaulu
J. Lustig – kitara
J-P. Manner – rummut & taustalaulu
T. Kulmala – basso

DISKOGRAFIA
The Dagger & the Chalice EP (Dark Descent 2011)
Corpsessed 7” (Dark Descent 2012)
Abysmal Thresholds (Dark Descent 2014)
Kuolema parantaa kaikki haavat split (Extremely Rotten 2015)
Impetus of Death (Dark Descent 2018)
https://www.facebook.com/Corpsessed/

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.