Cornoctuan – Endangered (2020)

MAINOS:




Oululaisen Cornoctuan-yhtyeen debyytti ”Endangered” käsittelee teemaltaan väkeviä asioita. Lajien joukkosukupuutto sekä salakavalasti tuhoutuva elinympäristömme ilmastonmuutoksineen ovat valitettavan ajankohtaisia ja globaaleja aiheita, joita jokaisen meistä tulisi mielessään miettiä. Mielellään pitäisi jopa tehdä jotain.

Viisihenkinen Cornoctuan (yritin selvittää mitä ihmettä tuo omituinen sana tarkoittaa, mutta no luck, saa valaista kommenttiketjussa) tekee asialle jotain konseptialbumillaan.

Yhtyeen melodinen, melankolinen ja kokeileva doom-keitos kertoo vakavaa tarinaansa sekoittaen onnistuneesti mukaan myös black metal -elementtejä. Yleensä örinäosasto näillä levyillä on death-vaikutteista murinaa, mutta Cornoctuanin kohdalla kähistään komeasti ja tehdään pesäeroa stereotyyppisempään puhdas/örinä-osastoon.

Yhdeksän kappaleen ja miltei tunnin mittainen teos hieman kokeilee siedätyskykyä pitkine kappaleineen, mutta kärsivällisyys palkitaan jo parin kuuntelukerran jälkeen, jolloin yhtyeen sanoma avautuu paremmin. Sulateltavaa silti toki löytyy. ”Endangered” hiipii ja riipii selkäpiihin ja vaatii keskittymistä. Jään kaipaamaan hieman napakkuutta ja terävyyttä pelkän maalailun sijasta.

Cornoctuan ei pelkästään puhu, vaan tekee asioille konkreettisesti jotain. Alun perin yhtye julkaisi albuminsa pelkästään digimuodossa vuonna 2020, mutta päätti kuitenkin julkaista teoksensa myös painetussa CD-formaatissa. Painetun digipack-julkaisun materiaali on kotimaista kartonkia eikä mitään ulkomailta roudattua muoviseosta. Fyysinen, painettu tuotos nykypäivän digialustamarkkinoilla ei luonnollisesti ole muutenkaan mikään ympäristörikos. Etenkin kun asiat tehdään hyvin. Yhtyeen vokalistin Jenna Erosen suunnittelema upea kansitaide yhdessä bookletin kuvitusten ja terävästi hiotun typografian kanssa on vaikuttavaa katseltavaa ja ansaitsee bonuspisteitä ”Endangered”-albumin kokonaisuuteen. Näin asiat tulee tehdä.

Biisit:

1 Eve (02:18)
2 Queen of Tomorrow (05:40)
3 We, Of the Earth (07:00)
4 Flight of the Crow (08:54)
5 Sister the Sun (06:13)
6 Ocean’s Throne (08:09)
7 King of Yesterday (06:31)
8 Lullaby for the Bees (04:40)
9 Endangered (08

8/10

https://www.facebook.com/cornoctuan

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.