Helsinkiläinen Church Of The Dead on kuulunut kotimaisen death metallin vahvimpiin suorittajiin. Yhtyeen viiden EP:n nousukiidossa olevalle rymistelylle oli tulla päätös, kun kuudennen osan sijasta bändi katosi lähes kokonaan kuvioista vuoden 2016 jälkeen. Parin vuoden hiljaiselon jälkeen tapahtui nousu eläväksi kuolleeksi muuttuneella kokoonpanolla ja nyt yli neljä pitkää vuotta edellisen levytyksen jälkeen, debyyttialbumi ”Church Of The Dead” on käsissä. Albumilta löytyy neljä aiemmilta EP-julkaisuilta tuttua uusiksi tulkittua kappaletta sekä neljä täysin uutta sävellystä sisältäen avauksena kuultavan tunnelmaa alustavan intron.
Levyä pohjustettiin loppuvuodesta 2019 ilmestyneellä singlellä ”Rat King (The Bringer Of Plague)”, jolla uusi vokalisti Jussi Salminen teki ensi esiintymisensä. Biisi on edelleen yksi levyn kohokohdista ja alkuun sijoitetusta tuoreesta materiaalista myös ”Hounds Of Men” vakuuttaa. Biisit ovat karuja ja samalla laadukkaasti esitettyjä, vauhtia nostetaan ja lasketaan pääpainon pysyessä rivakamman rusikoinnin puolella. Reilu puolituntinen on ohi nopeasti.
Church Of The Deadin kuolometalli on aina toiminut korkealla tasolla, eikä tämän suhteen onneksi muutosta ole tapahtunut. Riffit soivat ilahduttavan monivivahteisesti ja onnistuneen tuotannon saattelemana. Usein death metal -levyillä nykypäivänä esillä oleva rämeikkömäinen soundimaailma toimii aina silloin tällöin, mutta Church Of The Dead luottaa selkeään soitinten erotteluun ja dynaamisuuteen, joka palkitsee kuulijan.
Uusiksi versioidut vanhat kappaleet on sijoitettu vanhan vinyylin kääntöpuolta mukaillen B-osastoon, mutta ne istuvat kokonaisuuteen saumattomasti. Kyseessä on kohtalaisen helposti kotimaisen death metallin kärkijoukkoihin yltävä julkaisu ja kestää vertailua myös erityisesti länsinaapurin ja aina kovatasoisen Hollannin viime vuosina keskinkertaisuuden suossa rämpineen kuolon kanssa.
The End Is Fuckin’ Nigh ja Church Of The Dead on lopun soundtrack.
8+/10
Ville Krannila
1.The Opening: Rising From The Beyond
2.Hounds Of Men
3.Coffincraft
4.Rat King (The Bringer Of Plague)
5.The Reckoning
6.Something Came Out Of The Woods
7.Nekrovulture
8.The Abyss
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.