Raahelainen goottimetallibändi Charon perustettiin vuonna 1992. Alun perin death metallia soittanut poppoo koostui neljästä jäsenestä: rumpali Antti Karihtala, basisti Teemu Hautamäki, kitaristit Pasi Sipilä sekä Jasse Hast. Laulaja Juha-Pekka Leppäluoto liittyi mukaan vuonna 1995 ja voidaan siis laskea periaatteessa alkuperäisjäseneksi, sillä ensimmäinen studioalbumi ”Sorrowburn” julkaistiin vuonna 1998. Leppäluodon myötä myös musiikkityyli muuttui lopulliseen muotoonsa. Charon pisti pillit pussiin vuonna 2011 ja näin bändin yhteiselo päättyi viiden studioalbumin ja yhden kokoelmalevyn jälkeen. Itse löysin yhtyeen vasta noin vuosi ennen heidän lopettamistaan, joten en harmittavasti ehtinyt nähdä heitä koskaan livenä.
Kesäkuussa vuonna 2000 julkaistu ”Tearstained” oli Charonin toinen studioalbumi. Levy ei herättänyt kovin kummoista suosiota ilmestyessään, mutta kantoi sen verran hedelmää, että yhtye pääsi kiertueelle mm. Sentencedin kanssa. ”Tearstained” ei ole mielestäni bändin paras albumi, mutta tällaisen myöhäisherännäisen korvaan kuitenkin oikein hyvä tekele. Leppäluoto on itse sanonut jälkikäteen, että tämän albumin ja myös seuraavan (”Downhearted” vuonna 2002) äänityssessiot olivat yhdet yhtyeen rennoimmista, kun taas näiden levyjen jälkeen touhu muuttui radikaalisti huonompaan suuntaan.
”Tearstained” alkaa yhdellä levyn parhaista biiseistä, kun ”Worthless” tärähtää käyntiin. Leppäluodon karismaattinen laulu nappaa kuulijan mukaansa ja biisi vedetään aika nopeana rallina läpi. Seuraavaksi tulee selvästi hidastahtisempi biisi ”Sorrowbringer,” joka oli Leppäluodon ensimmäisiä sävellyksiä koko bändin myös osallistuessa siihen. Sanoitukset taas olivat pääasiassa vokalistin tuotoksia.
Muita maininnanarvoisia raitoja ovat ”Christina Bleeds,” joka on myös nopeatahtinen biisi ja samalla yksi allekirjoittaneen suosikeista koko bändin historiassa. ”Deepest Scar” on puolestaan levyn hidastahtisista kappaleista ehkä se paras. Laulu ja kitarasoundi soljuvat yhteen ajoittain todella nautittavalla tavalla. Myös ”Sin” on hyvää mättöä.
Levyn paras veto on viimeisenä kuultava ”The Stone,” jossa vuorotellaan raskaan melodian sekä rauhallisen, rockahtavan sävelen välillä. Lyriikat ovat synkeät, kuten kertosäe hyvin kertoo: ”Why can’t I bleed like you do. Why can’t I breath like I did. Nothing inside my heart. Nothing to crave like you have”. Charonin biisien teema on hyvin melankolinen, mikä on yleistä goottimetallille.
Albumi on vahvaa suoritusta melkein joka biisin kohdalla, pari vähän heikommin meikäläisen korvaan sopivaa kappaletta siltä kuitenkin löytyy ja siitä johtuen arvosana laskee väistämättä. Suosittelen tästä huolimatta jokaista kyseisen metalligenren ystävää, ja miksei toki kaikkia muita tutustumaan Charonin tuotantoon. Bändi ei saanut elinikänsä aikana aivan sen luokan arvostusta, minkä se olisi ansainnut.
8-/10
Marko Leppinen
1.Worthless
2.Sorrowbringer
3.4 Seasons Rush
4.Christina Bleeds
5.Deepest Scar
6.The Drift
7.Sin
8.Holy
9.Your Christ
10.As We Die
11.The Stone
Harvinainen autoton espoolainen, kuuntelee musiikkia melko laidasta laitaan, mutta melodinen metalli, vaihtoehtometalli sekä raskaampi rock kolahtavat eniten. Keräilee käytettyjä jääkiekkopaitoja ja viettää suuren osan talvesta jäähallissa. Myös jenkkifutis osuu ja uppoaa.
 Metalliluolan arvio, Marko Leppinen.){kind=link}