Byron julkaisee esikoisalbuminsa maaliskuun lopussa – video katsottavissa

Kuva: Markus Vähäaho / Raw Art Creations
MAINOS:




Tiedote 12.3.2021

Maaliskuun 26. päivä Goatmancer-lafkan kautta esikoisalbuminsa The Omega Evangelion julkaisevan Byronin voi nähdä eräänlaisena jatkumona vuonna 2017 kuopatulle doom metal -yhtye Church of Voidille. Rumpali Johannes ”Byron V” Lahden vuosien aikana pöytälaatikkoon kertyneistä kappaleista kasvoi täysmittainen debyytti alkuperäisten suunnitelmien ollessa julkaista kaksi erillistä EP:tä. Samalla yhden miehen studioprojekti on laajentunut täysiveriseksi bändiksi, jonka musiikki on monenkirjava yhdistelmä niin heavy- kuin doom metalia sekä occult- ja stoner rockia. Tätä kokonaisuutta värittävät esoteriasta, salatieteistä ja muista toismaallisista aihepiireistä kumpuavat teemat sanoituksissa ja visuaalisessa ilmeessä.

Nyt videoksikin kuvattu Oktober on tulevan levyn kolmas ja viimeinen single ennen sen julkaisua liikkuen levyn teemaa mukaillen lopun tunnelmissa ja käsitellen luontoäidin kuolemaa.

Byron – Oktober

THE OMEGA EVANGELION -BIISILISTA
1. Epilogue (intro)
2. Through the Eye of the Nightingale
3. Amalthea
4. Corn, Drought and the Lord
5. Oktober
6. Oasis of Tranquillity
7. Night’s Watch
8. Over the Wall
KOKOONPANO
Johannes Lahti (Neon Angel, ex-Church of Void) – basso, kitara, rummut & piano
Sessiomuusikot levyllä:
Johanna Eteläkari (Neon Angel) – laulu
Christoffer Frylmark (Acolytes of Moros, ex-Anguish) – laulu
Markus Pirkkalainen (Fimir, ex-Church of Void) – laulu
Jaakko Puusaari (Canvas of Silence) – kitara
Jyri Vahvanen (Battlelore, ex-Horna, ex-Church of Void) – kitara

 

DISKOGRAFIA
The Omega Evangelion (Goatmancer 2021)

https://www.facebook.com/byronfinland
https://byronfinland.bandcamp.com/

 


Lähde: Metal Asylum PRomotions
Kuva: Markus Vähäaho / Raw Art Creations

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.