Bodom After Midnightin EP-levy “Paint the Sky with Blood” on julkaistu

Kuva: Terhi Ylimäinen
MAINOS:



Mediatiedote 24.4.2021

Bodom After Midnightin ensimmäinen ja samalla viimeiseksi jäävä EP “Paint the Sky with Blood” julkaistiin 23. huhtikuuta Napalm Recordsin kautta. Viime vuonna äänitetyn levyn oli tarkoitus aloittaa uusi aikakausi, mutta nyt kolmesta kappaleesta koostuva EP tuo aivan uuden merkityksen kunnianosoituksena ainutlaatuiselle kitaristille ja oman aikansa visionäärille, Alexi Laiholle. Levyn kappaleesta “Payback’s A Bitch” on julkaistu visualisointivideo, joka on katsottavissa alta.

”Kuten me muutkin, Alexi oli erittäin innoissaan näistä kappaleista eikä malttanut odottaa niiden julkaisua, joten olemme iloisia, että voimme täyttää hänen toiveensa. On sanomattakin selvää, että olemme otettuja ja ylpeitä siitä, että saimme olla mukana hänen viimeisessä luovassa työssään, ja tuomme sen nyt kaikkien kuultavaksi juuri niin kuin hän halusikin. On aika päästää peto vielä kerran irti ja juhlia Alexin musiikkia, perintöä ja miestä itse.”
– BODOM AFTER MIDNIGHT

Levy on saatavilla seuraavissa formaateissa:
– 10″ Spined Sleeve Oxblood
– 10″ Spined Sleeve Inkspot Ox/Black
– Deluxe Box
– Digital Album

https://napalmrecords.com/english/bodom-after-midnight

Paint The Sky With Blood -EP
Paint The Sky With Blood -EP:n kappalelistaus:
1. Paint The Sky With Blood
2. Payback’s A Bitch
3. Where Dead Angels Lie (Dissection Cover)
*
Kansitaide: Travis Smith

https://www.facebook.com/bodomaftermidnightofficial
https://www.instagram.com/bodomaftermidnightofficial/
https://label.napalmrecords.com/bodom-after-midnight

Kuvat: Terhi Ylimäinen ja Travis Smith
Lähde:  Ginger Vine Management & PR

 

 

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.