Bloodred Hourglassilta uusi single ja video The Sun Still In Me

Kuva: Ossi Neijonen
MAINOS:



Tiedote 9.3.2023

Kotimainen Bloodred Hourglass jatkaa nousujohteista kirimistään maailmanluokan metallibändien kärkeen: hiljattain merkittävät management- ja keikkamyyntidiilit solmineen yhtyeen julkaisut ovat keränneet yksinomaan Spotifyssa nyt jo yli 22 miljoonaa kuuntelua. Yhtyeen edellinen, vuonna 2021 julkaistu Your Highness -levy toi bändille Emma-ehdokkuuden ja 9 miljoonaa striimiä, ja bändi työstääkin nyt sille seuraajaa: syksyllä ilmestyvältä yhtyeen kuudennelta pitkäsoitolta lohkaistaan tänään single The Sun Still In Me. Tuore single on toistaiseksi kaikkein kokeellisinta Bloodred Hourglassia, sillä kappale ei ole aivan niin kitaravetoinen kuin yhtyeeltä yleensä on totuttu kuulemaan.

”The Sun Still In Me syntyi makeasta EDM-henkisestä synakuviosta, joka luo kappaleelle täysin ainutlaatuista tunnelmaa. Lisäksi biisin keskiosan massiiviset rumpuluupit tuovat aivan uudenlaista soundia BRHG:lle”, bändistä kerrotaan.

Sanoituksellisesti kappaleessa luodaan uskoa muutoksen voimaan – ja muutoksen työstäminen kannattaa aloittaa itsestä.

”Ihminen harvoin vetää puoleensa sitä, mitä haluaa, vaan lähinnä sitä, mitä itse on. Kannattaa lopettaa jahtaaminen ja alkaa tehdä töitä – ja aina ensiksi itsestä käsin.”

Singlen musiikkivideo on yhtyeen ensimmäinen green screen -video, joka on sovitettu tyyliltään biisin tunnelmaan.

”Videossa taustaefektit yhdistetään kappaleen sanomaan. Kuvaussessio oli varsin miellyttävä kokemus kotikaupungissamme ja XAMKin ammattilaisten huomassa”, yhtye kertoo.

Vastikään Euroopasta palannut yhtye on mittavan rundaamisen jäljiltä erinomaisessa live-iskussa, ja jatkaakin esiintymisiä heti kuun lopussa kotimaan kamaralla – keikkalistaan on nyt päivitetty myös Helsingin keikka huhtikuussa, John Smith Rock Festival sekä uusi metallifestari Hellsinki Metal Festival.

”Euroopan-kiertue oli todella sujuva. Turmion Kätilöt ja koko crew olivat aivan loistavia ja tekivät kiertue-elämästä helppoa, ja saimme tilaisuuden antaa yleisölle parastamme joka ilta. Odotammekin nyt innolla tulevia kotimaan keikkoja!”

Bloodred Hourglass – The Sun Still In Me
Säv.: Joni Lahdenkauppi
San.: Jaredi Koukonen
Sov.: Bloodred Hourglass
Miksaus ja masterointi: Dan Braunstein
Äänitys: Saku Moilanen / Deep Noise Studios
Kansitaide: Tuomas Koivurinne

Bloodred Hourglassin päivitetty keikkalista:

31.3. Z-Rock, Kempele
7.4. Apollo, Turku
8.4. Olympia, Tampere
9.4. Ääniwalli, Helsinki
15.4. Merihelvetti 2023
29.4. The Circus, Kuopio
16.6. Tuhdimmat Tahdit, Tampere
21.6. Nummirock, Nummijärvi
22.7. John Smith Rock Festival, Laukaa
28.7. Saimaa Sounds, Mikkeli
11.-12.8. Hellsinki Metal Festival, Helsinki

Liput Suomen-keikoille ovat myynnissä nyt.

Bloodred Hourglass on:

Jaredi Koukonen – laulu
Jarkko Hyvönen – rummut
Jose Moilanen – basso
Lauri Silvonen – kitara
Joni Lahdenkauppi – kitara
Eero Silvonen – kitara

Bloodred Hourglass online:

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Ossi Neijonen

 

Juttua päivitetty 9.3.2023 klo 12.56, lisätty keikka ”28.7. Saimaa Sounds, Mikkeli”

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.