Bloodbath valmistelemassa uutta albumia

MAINOS:




Death metal –tähtikokoonpano Bloodbath on siirtymässä studioon tammi-helmikuun vaihteessa 2018 nauhoittamaan toista täyspitkää albumiaan vokalisti Nick Holmesin kanssa. Holmes kertoo Metal Wanin haastattelussa muun Katatonia– sekä Opeth-miehistöstä koostuvan yhtyeen työstäneen aktiivisesti uusia kappaleita ja seuraajan vuoden 2014 ”Grand Morbid Funeralille” olevan materiaalin osalta hyvässä vaiheessa. Bloodbath on myös julkistanut Amerikan kiertueen ensi toukokuulle ja nähdään Bloodstock-festareilla elokuussa.

Holmes kertoo haastattelussa myös ajatuksiaan pääyhtyeensä Paradise Lostin tuoreesta ”Medusa”–levystä sekä käynnissä olevasta maailmankiertueesta.

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Lähde: Metal Wani

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.