Montrealista lähtöisin oleva Blight ei ole turhaan hötkyillyt julkaisujensa kanssa sillä muutamaa pienjulkaisua ja demoa lukuunottamatta bändi on vastikään saanut julkaisuvalmiiksi debyyttinsä. Levyä kuunnellessa käy selväksi, tuo aika on käytetty hyödyksi. Sen verran valmiilta ”Temple Of Wounds” kuulostaa.
Vuonna 2008 (ja 2010 lyhyen aikaa telakalla käynyt) kanukkiryhmä tarjoilee esikoisalbumillaan aimo annoksen puhdasta mustaa metallia, jonka vaikutteet löytyvät oman kotimaansa kuin myös Ranskan skenestä. Verrokkeja on turha tähän listata, sillä Blight seisoo omilla jaloillaan. Ja tekee sen tukevasti.
Bändin esittämää black metallia voisi hyvin kuvailla sanoilla mystinen, ritualistinen sekä unenomainen. Useammin kuin kerran huomasin mieleni ajelehtivan jossain kaukana. Tämä ei siis johdu siitä, että levy olisi huono. Päinvastoin. ”Temple Of Wounds” johdattaa parhaimmillaan toiselle tasolle, pois arjen tylsyydestä ja maailman kauheuksista.
Pääosin hitaan ja keskitempoisen välillä liikkuva levy ei pelkästään tihku vihaa sekä kylmyyttä vaan luottaa enemmän tunnelman luontiin kietoen kuulijan pauloihinsa. Pientä lisämaustetta tallenteelle tuovat muutamat fiksusti sijoitetut nopeammat osiot. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä on pakko mainita yhtyeen nokkamiehen G. McCaughryn taidokas ulosanti. Miehen kärinät, örinät sekä puhtaat laulut istuvat täydellisesti levyn yleisilmeeseen.
Lusiferianismista, okultismista sekä alkemiasta inspiraationsa ammentava yhtye on saanut aikaan ammattitaidolla sävelletyn ja sovitetun teoksen, joka näillä näkymin kestäisi myös ajan hammasta. Sopii toivoa että Svart Recordsin tallissa Blight saisi ansaitsemaansa huomiota.
8/10
Marko Klingberg
1.Dar-Akh-Qayin
2.Elsewhere & Elsewhen
3.Kingship
4.Before the Monolith
A Violent Light
5.Palish-I
6.Scrying The Iosis
7.We Left of Our Own Volition
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}