Vantaalla vuonna 2010 perustetun Blackedgen kolmas EP jättää hieman tyhjän olon kuuntelijalle. Tyylilaji on bändin tiedotteen mukaan yksinkertaisesti metal, eikä yhtyettä voikaan istuttaa mihinkään tiettyyn alagenreen. Palasia löytyy niin death ja black metalista kuin progressiivisesta tyylistä.
Musiikista on kovin vaikea saada kiinni, eikä yhtyeen idea välity EP:n kautta. Soittotaidottomuudesta bändiä ei voi moittia, mutta luovuus ei pääse nostamaan päätään kertaakaan kolmen kappaleen aikana. Suunnitelma on jopa kaavamaisen selkeä: tykityksen väliin hieman tunnelmointia puhtaan laulun, kuiskauksien ja näppärien kitarariffien avustuksella. Näissä kohdissa yhtyeen rohkeus kokeilla erilaisia asioita tulee parhaiten esille, vaikkakin viimeisen biisin naurut lähinnä ärsyttävät enemmän kuin ihastuttavat.
Äänimaailma on levyllä hieman hyppivä. Välillä taustalaulu tulee peittämään varsinaista rääkymistä ja joissain kohdissa kitarasta pomppaa ikävästi korvaan osuvia kilahduksia. Pienoisista sekasotkuista huolimatta musiikista saa suhteellisen hyvin selvää suurimman osan levyn kestosta.
Blackedgen tuorein EP ei jätä oikein mitään käteen. Innovaatio ei tule esille läheskään niin paljon kuin sen puute. Livenä kappaleet mahdollisesti toimivat, mutta levyltä niitä ei monta kertaa kuuntele. Yksinkertainen on toki joskus kaunista, mutta kun kyse on metallimusiikista, toivoisi biiseihin jotain omaa näkemystä. Siksi levyn parhaimmistoa ovat ehdottomasti välillä taustalla kuuluvat kitarasoolot, joista kuulee selvemmin oman kädenjäljen. Muuten EP on erittäin väritön, hajuton ja mauton.
2/5
Aleksi Hurme
1.Satanic Necromancer
2.Tortured
3.Where Is Your God Now
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.
