Battle Beast julkaisee uuden albumin alkuvuodesta 2019 ja tekee neljä erikoiskeikkaa Suomessa maaliskuussa

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.

Tiedote 25.10.2018

Ympäri maailmaa keikkaileva suomalainen metalliyhtye Battle Beast julkaisee viidennen albuminsa ensi vuoden alussa. Levyn julkaisun myötä yhtye nähdään maaliskuussa erikoiskonserteissa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa, minkä jälkeen Battle Beast suuntaa kuuden viikon Euroopan-kiertueelle.

Battle Beast äänittää tulevaa levyä parhaillaan Helsingissä. Odotetun albumin tuotannosta vastaa yhtyeen kosketinsoittaja Janne Björkroth, joka tuotti myös edellisen ”Bringer of Pain” -albumin.

Björkroth kuvailee tulevaa levyä:

Raskaat biisit ovat entistäkin raskaampia, poppiherkut popimpia, rock-elementit rouheampia ja soundit mehukkaampia. Tunneskaala on laajempi ja kokonaisuus monessa mielessä entistä isompi.

Viime vuonna julkaistu albumi ”Bringer of Pain” nousi nopeasti yleisö- ja arvostelumenestykseksi niin Suomessa kuin myös ulkomailla. Suomessa listaykköseksi noussut levy soi tiuhaan radiossa ja se palkittiin muun muassa vuoden parhaan metallilevyn Emmalla. Edellisiä albumeja rockimpaa ja popimpaa materiaalia tarjonneen levyn myötä Battle Beastin kuulijakunta laajentui yhä isompiin yleisöihin.

Edellisen albumin jälkeen viihdyttävistä ja näyttävistä live-keikoista tunnettu Battle Beast on soittanut muun muassa kaksi headline-kiertuetta Euroopassa, klubikeikkoja Japanissa ja tehnyt kaksi laajaa Amerikan-kiertuetta. Puolentoista vuoden kuluessa Battle Beast on soittanut noin 200 klubi- ja festivaalikeikkaa eri puolilla maailmaa Meksikosta Moskovaan ja Kuopiosta Kiinaan.

Suomen keikkojen lämppärit julkaistaan myöhemmin.

22.3. Helsingin Jäähalli, Black Box
23.3. Turku, Logomo
29.3. Tampere, Pakkahuone
30.3. Oulu, Teatria

Liput ovat myynnissä perjantaina 26.10 klo 9.00. Liput myy Lippu.fi sekä Ticketmaster.

Yhtye seuraa tätä kuuden viikon ja 33 shown Euroopan kiertueella yhdessä Arionin kanssa. Laulaja Noora Louhimo kommentoi kiertuetta:

Battle Beast has created itself new shiny skin and we’ll be showing it off with pride. With music more theatrical and empowering than ever before, we’re taking our listeners to brand new emotional landscapes. This will be an adventure that just needs to be experienced live! Arion is one of our absolute favorite new bands with a great future ahead of them. It’s an honor for us to be able to take these guys on their first big tour!

Euroopan kiertue 2019:

02.04. D Bielefeld – Forum
03.04. D Leipzig – Hellraiser
04.04. PL Warsaw – Proxima
05.04. PL Krakow – Klub Kwadrat
07.04. PL Poznan – u Bazyla
08.04. D Berlin – Lido
10.04. D Bochum – Zeche
11.04. D Saarbrücken – Garage
12.04. D Nuremberg – Hirsch
13.04. D Mannheim – Delta Metal Meeting
14.04. A Vienna – Szene
16.04. CH Pratteln – Z7
17.04. I Milan – Legend Club
18.04. F Lyon – Ninkasi Kao
19.04. E Barcelona – Razzmatazz 2
20.04. E Madrid – But
21.04. E Sevilla – Custom
23.04. P Lisbon – Lisboa ao Vivo
25.04. E Bilbao – Santana 27
26.04. F Toulouse – Le Connexion
27.04. F Clermont-Ferrand – La Coopérative de Mai
28.04. F Paris – Le Trabendo
30.04. UK London – The Dome
01.05. NL Leiden – Gebr. De Nobel
03.05. D Munich – Backstage
04.05. D Stuttgart – Im Wizemann
05.05. B Vosselaar – Biebob
07.05. D Hanover – MusikZentrum
08.05. D Hamburg – Markthalle
09.05. DK Copenhagen – Pumpehuset
10.05. S Gothenburg – Pustervik
11.05. S Stockholm – Klubben
12.05. N Oslo – Parkteatret

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here