Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.

Toimittajan somelinkit

Viimeisimmät jutut ja artikkelit

Dio – Sacred Heart (1985)

Vuonna 2010 edesmennyt Ronnie James Dio on jäänyt historiaan...

Kreator – Cause For Conflict (1995)

Kreator on thrash metallin varmimpia suorittajia ja jopa yhtyeen...

Ozzy Osbourne – No Rest For The Wicked (1988)

Kitaristi Jake E. Lee poistui Ozzy Osbournen yhtyeestä viiden...

Ozzy Osbourne – Speak Of The Devil (1982)

Syksyllä 1982, Black Sabbathista lähdettyään ja lyhyessä ajassa kahdella...

Helloween – My God-Given Right (2015)

Saksan voimametallin esi-isä Helloween julkaisi 15. studioalbuminsa 10 vuotta sitten. Aikanaan tämä olisi herättänyt huomattavia aaltoja ja yhä yhtye omasi vankan fanikunnan. Viimeiset levytykset...

Gamma Ray – Land Of The Free (1995)

Helloweenista 1980-luvun lopulla poistunut Kai Hansen pisti nopeasti kasaan oman yhtyeensä Gamma Rayn, joka oli nyt käsittelyssä olevaan keväällä 1995 ilmestyneeseen "Land Of The...

Dokken – Dysfunctional (1995)

Dokken nousi hevimaailman tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä, jolloin yhtyeeltä ilmestyi muutaman vuoden sisään useita hienoja levyjä. Menestystekijänä oli laulaja Don Dokkenin sametinpehmeä vibraattoääni, joka pääsi...

Rage – Black In Mind (1995)

Saksalainen Rage on yksi metallin luotettavimmista veteraaneista. Kuin sveitsiläinen kello, Peavy Wagner tukijoukkoineen on sylkenyt ulos studiolevyjä lukemattoman määrän yli 40 vuotta kestäneen uran...

Opeth – Orchid (1995)

Ruotsalaisveteraani Opeth on tuttu konserttivieras Suomessa ja integroitunut pysyväksi osaksi raskaamman musiikin maailmaa. Raskaaksi yhtyeen soundia ei enää nykypäivänä voi millään muotoa kutsua, mutta...

Gtarzee – Ducks In A Row EP (2025)

Hard rock -yhtye Forthin kitaristina ja biisintekijänä sekä muuutamassa muusa kokoonpanossa vaikuttanut Tim Norrgrann on jo useamman vuoden johtanut omaa sooloprojektiaan taiteilijanimellään Gtarzee. Vuonna...
spot_imgspot_img

Suosituimmat artikkelit

Gorgoroth tuo 33-vuotisjuhlakiertueensa Suomeen kahdelle keikalle lokakuussa

Tiedote 11.8.2025 Vuonna 1992 perustettu Gorgoroth juhlistaa yhtyeen 33-vuotista taivalta...

Dio – Sacred Heart (1985)

Vuonna 2010 edesmennyt Ronnie James Dio on jäänyt historiaan...

Kotimainen sinfonista black metallia soittava DødKalm julkaisi debyyttisinglen tulevalta ”I”-EP:ltä

Tiedote 8.8.2025 Kotimainen sinfonista black metallia soittava DødKalm julkaisi debyyttisinglen...

The Flaming Sideburns ja Thee Ultra Bimboos tekevät aikamatkan vuosituhannen vaihteen myyttisen Bama-Lama-Lu Partee! -klubin tunnelmiin loppuvuodesta

Tiedote 11.8.2025 Korkeaoktaanisen rock’n’rollin ilosanomaa julistavat The Flaming Sideburns ja Thee Ultra Bimboos tekevät...