Tiedote 19.5.2026
Hellhouse Records 666 julkaisee yhteistyössä Satanath Recordsin kanssa kesäkuussa muistolevyn Gloomy Grim-kipparin Agathonin alias Ykän muistolle joka oli tuttu myös Airdashista, Soulgrindistä, Thy...
Tiedote 19.5.2026
Marianas Rest julkaisi alkuvuodesta The Bereaved -albuminsa ja pääsi julkaisullaan jo neljännen kerran perättäin fyysisten albumien Top 10 -listalle. Listan kolmanneksi noussut ja toisella viikollaan...
Tiedote 19.5.2026
Tuore helsinkiläinen alternative rock -yhtye Aksiooma on julkaissut debyyttisinglensä ”Kurt Cobain” musiikkivideon kera 19. toukokuuta. Vaikka kyseessä on yhtyeen ensijulkaisu, eivät jäsenet ole...
Tiedote 21.5.2026
Suomalaisen raskaan metallin pitkän linjan tekijöihin kuuluva Mathias ”Vreth” Lillmåns ottaa nyt seuraavan askeleen urallaan, ja julkaisee ensimmäisen soolosinglensä In Glorious Black and White....
Tiedote 18.5.2026
Espoosta tuleva punk kvartetti, jo toista vuosikymmentä melodista skeittipunk-henkistä musiikkia soittava Pitiful Smalltime Dealers julkaisi kolmannen levynsä, tällä kertaa viiden biisin EP:n tiistaina...
Tiedote 19.5.2026
Juuri sopivan kokoinen, Suomen omaehtoisin, kotoisin ja persoonallisin pieni suuri Metallifestivaali Dark River Festival tulee jälleen, ja se järjestetään Kotkassa 10.–11.7.2026 Kotkassa, ja...