Atom Works ja Dreamtale -yhtyeissä vaikuttanut Kámel julkaisi viidennen levynsä

Kuva: Petri Sara
MAINOS:



Tiedote 7.8.2020

Vuodesta 2017 lähtien soololevyjä julkaissut Kámel (oikealta nimeltään Zsolt Szilagyi) on tuottelias multi-instrumentalisti, joka soittaa myös kitaraa power metal -yhtye Dreamtalessä sekä koskettimia progebändi Atom Worksissä. Nyt julkaistu Fighting the World on artistin viides sooloalbumi, joka aiempiin progressiivisen metallin ja suoraviivaisemman hard rockin alueilla seikkaileviin pitkäsoittoihin verrattuna kumartaa syvemmälle 80-luvun suuntaan.

”Fighting the World on pieni hengähdystauko aiemman materiaalini koukeroisuuteen. Nyt tavoitteenani oli yksinkertaisesti tehdä musiikkia, joka kuulostaa hyvältä kuulijan korvaan ilman sen tarkempaa analysointia, mutta menemättä kuitenkaan yli sieltä missä aita on matalin. Levy sisältää tarttuvia laulumelodioita, raskaita kitaroita, hempeitä synamattoja, mahtipontisia jousia sekä sankarillisia kitarasooloja. Vaikutteita on otettu erityisesti 80-luvun artisteista kuten Ozzy Osbourne, Dio, Iron Maiden ja Heart, mutta nimikkoraidan kautta kumarretaan myös Pink Floydin suuntaan”,  Kámel kommentoi uuden albuminsa musiikillista linjaa.

“FIGHTING THE WORLD” -BIISILISTA
1. In a Moment
2. Lightning
3. What If
4. Beast
5. Lost in a Storm
6. Band Brothers
7. I Keep Pretending
8. Knowing the Ending
9. Fighting the World

 

DISKOGRAFIA
A Legend (2017)
A Dream (Mauste Records 2019)
Life & Death Anxiety (Mauste Records 2019)
Cycle of Love (Mauste Records 2020)
Fighting the World (Mauste Records 2020)
https://www.facebook.com/kamelmusik

 

*

Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Petri Sara

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.