Architects julkaisi singlen ”Black Lungs” tulevalta albumiltaan

Uusi albumi For Those That Wish To Exist julkaistaan 26. helmikuuta Epitaphin kautta

Kuva: Ed Mason

Tiedote 2.12.2020

Englantilainen post-metalcore -yhtye Architects ilmoitti noin kuukausi sitten julkaisevansa yhdeksännen täyspitkänsä For Those That Wish To Exist 26. helmikuuta Epitaphin kautta, ja tarjoili samalla ensimmäisen singlen Animals. Tänään yhtye on julkaissut albumin toisen singlen Black Lungs sekä Jeb Hardwickin ohjaaman musiikkivideon. Kappale jatkaa relevanttien aiheiden äärellä, kehottaen jokaista tutkimaan omaa rooliaan maapallon tuhoutumisessa.

For Those That Wish To Exist -albumilla yhtye ottaa kantaa ihmiskunnan vastuusta ympäristön kuormittamisessa sekä tästä koituvista seurauksista. Yhtyeen jäsenistö on tullut entuudestaankin tutuksi eettisten arvojen ja ympäristöasioiden puolestapuhujina, ja on tehnyt yhteistyötä mm. Sea Shepherd -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Yhtyeen itse tuottama albumi jatkaa vuonna 2018 julkaistua kriitikoiden ylistämää Holy Hell -albumia, joka käsittelee edesmenneen kitaristin Tom Searlen menehtymisestä koitunutta traumaa, tuskaa ja epätoivoa.

15-raitainen albumi liikkuu optimistisien ja negatiivisien aiheiden rajamailla, jonka myötä Architects kannustaa kaikkia panostamaan enemmän yhteiseen hyvinvointiin ja kyseenalaistamaan etabloituneita ympäristöä kuormittavia malleja.

Katso Black Lungs -kappaleen musiikkivideo alta.

ARCHITECTS : BLACK LUNGS (OFFICIAL VIDEO)

 

For Those That Wish To Exist -kappalelista:
01 – Do You Dream of Armageddon?
02 – Black Lungs
03 – Giving Blood
04 – Discourse Is Dead
05 – Dead Butterflies
06 – An Ordinary Extinction
07 – Impermanence ft. Winston McCall (Parkway Drive)
08 – Flight Without Feathers
09 – Little Wonder ft. Mike Kerr (Royal Blood)
10 – Animals
11 – Libertine
12 – Goliath ft. Simon Neil (Biffy Clyro)
13 – Demi God
14 – Meteor
15 – Dying Is Absolutely Safe

 

ARCHITECTS

 


Lähde: Playground Music
Kuva: Ed Mason

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here