Anima Hereticae kimmerialaisissa tunnelmissa uutuusvideollaan “Cimmerian Darkness”

Kuva: Teppo Ristola Photography
MAINOS:



Tiedote 17.3.2023

Loppuvuodesta 2021 “Ov Behest” -esikois-EP:nsä julkaissut Anima Hereticae on työstänyt pieteetillä ensimmäistä ja vielä toistaiseksi nimeämätöntä täyspitkäänsä, jonka on määrä ilmestyä alkusyksyn aikana. Siinä missä yhtyeen soundi rakentuu skandinaavisen melodisen metallin sekä death – että black metalista lainattujen elementtien symbioosista, kulkevat myös musiikki ja visuaalisuus käsi kädessä niin keikoilla kuin audiovisuaalisissa teoksissa. Nyt videonakin julkaistu “Cimmerian Darkness” tarjoaa hyvän läpileikkauksen tulevasta debyytistä, jossa sekä näkyy että kuuluu myös koko levyn äänimaailman raakuus, kauneus sekä eeppisyys.

“Vaikka tämäkin biisi rakentui tekohetken tunteen mukaan korostaen sekä synkkyyttä että rujoutta, löytyy kappaleesta kuitenkin myös pieni pilkahdus toivoa”, kitaristi Taneli Jämsä avaa kappaletta.

Laulaja-basisti Ville Rutanen tiivistää puolestaan singlen tekstit seuraavasti:
”Välillä ihmetellessä nykymaailmaa ja aikaa tuntuu kuin eläisimme englanninkielisen Cimmerian-sanan mukaisesti pimeydessä maailman reunalla.”

Katso yhtyeen rumpalin Teppo Ristolan tuottama ja Where’s My Bible -laulaja Jussi Matilainen tähdittämä “Cimmerian Darkness” -musiikkivideo:

Kansitaide: Ville Rutanen

Yhtye keikkailee kotimaassa ja ulkomailla kevään aikana seuraavasti:
18.3. Maaliskuun Musta Messu @ Sammiosali, Lahti
6.4. Republika, Riiga, Latvia
7.4. Narauti, Vilna, Liettua
8.4. Tapper Room, Tallinna, Viro
9.4. Lepakkomies, Helsinki

KOKOONPANO
Ville Rutanen – laulu & basso
Taneli Jämsä – kitara & taustalaulu
Teppo Ristola – rummut

DISKOGRAFIA
Ov Behest -EP (2021)
TBA (2023)

LINKIT
https://www.facebook.com/animahereticaeofficial
https://www.instagram.com/animahereticae/
https://animahereticae.bandcamp.com/
https://sptfy.com/Anima_Hereticae


Lähde: Metal Asylum Promotions