Vokalisti Tomi Joutsenen lavalta lausumin sanoin Amorphis on kulkenut pitkän matkan ”Black Winter Dayn” päivistä täydeksi pakkautuneeseen Helsingin Jäähallin Black Boxiin.
Yhtyeen Queen Of Time -kiertue on risteillyt läpi Suomea listaykköseksi yltäneen levyn julkaisun jälkeen ja tärkeänä etappina pysähtyi Helsingin Jäähallin Black Boxissa lauantaina 10.11.2018. Joutsenen pian 15 vuotta kestäneen aikakauden aikana ja erityisesti kahden viimeisimmän studiolevyn myötä yhtye on noussut selvästi ison askelman suosiossa, joka tuntui kasvaneen jälleen edellisestä näkemästäni keikasta ”Under The Red Cloud” -kiertueen päätöksenä reilu vuosi sitten. Vaikka musiikki on kehittynyt ja muovautunut erinomaisesti, se ei näkynyt aina tärkeän paitavalikoiman laadussa. Kansitaiteena ”Queen Of Time” ei yllä yhtyeen parhaiden kansien tasolle, mutta siitäkin voisi kuvitella saavan tyylikkäämpiä paitamalleja – keikkapäivämäärät mukaanlukien.
Paitojen ja ruokapuolen tarkistuksen jälkeen oli aika siirtyä tutun Black Box -formaatin saliksi rajaavaan tilaan. Illan avanneen tanskalaisen folk-artisti Myrkurin aloittaessa lattia oli täyttöasteeltaan vielä vaajassa mitassa. Suurin osa lipun ostaneista oli selvästi tullut katsomaan pääesiintyjää. Lämmittelijä on onnistunut kasvattamaan tasaisesti suosiotaan ja viime vuonna ilmestynyt ”Mareridt”-levy on jopa ylittänyt äärimetallin genrerajat valtavirran puolelle.
Myrkur eli tavallisemmin Amelie Bruun loi avauskappale ”The Serpentistä” lähtien vahvan tunnelman himmeillä pääasiassa sinistä hohkanneilla valoilla, voimakkaalla rumpusoundilla ja keulanaisen ajoittain Manaaja-elokuvat mieleen tuoneella hypnoottisella esiintymisellä.
Artistin esittelemä materiaali iikkui jossain folk musiikin, doomin ja black metallin välillä painopisteen ollessa kahdessa ensimmäisessä tyylilajissa. Ajoittain jylhinä soineet kitarariffit toivat mieleen kotimaisen black metal -kärkinimen Havukruunun ja nämä hetket nousivat setin kohokohdiksi. Heleänä soinut Myrkurin ääni tuntui keskittyvän herkempään sekä melodisempaan ulosantiin ja kirkaisuja kuultiin vain satunnaisina tehokeinoina.
Laulaja säesti itseään ajoittaen kitaralla sekä omalla rummullaan, ja kaksi folk-kappaletta kuultiin pelkän rumpusäestyksen tukemana. Kolmihenkinen yhtye soitti eleettömästi ja paikkansa vahvan soundin saattelemana täyttäen. Myös täysin uutta materiaalia saatiin settiin, kun vokalisti ilmoitti bändin esittävän nyt täysin lavalla aiemmin kuulemattoman kappaleen, joka julkaistaisiin pian. Esitys ei erityisesti noussut huippuluokkaan, mutta sulautui muun biisimateriaalin joukkoon ongelmitta.
Amorphis aloitti aikataulun mukaisesti heti klo 21 jälkeen setin uuden levyn vahvalla ”The Bee” sekä ”The Golden Elk” -kaksikolla. Yleisö oli heti ensi tahdeista riehakkaasti mukana ja tunnelma etualalla kävi nopeasti jopa ahtaaksi. Ennen ”Sky Is Mine” –biisiä bändi pysähtyi katsomaan täyttä Black Boxia ja vaikutti aidosti tyytyväiseltä saamaansa vastaanottoon. Soundit olivat alusta alkaen hyvät ja erityisesti vokaalit todella vahvasti pinnassa.
Tomi Joutsenen vielä vuosien varrella lisää syvyyttä, voimaa ja herkkyyttä kasvattanutta ääntä on pakko jälleen kehua. Se tuntuu nousevan kappaleessa kuin kappaleessa Amorphiksen kantavaksi voimaksi ja erityisesti uudet biisit saivat sen extralatauksen tätä kautta. Joutsen kiitteli yleisöä paikan loppuunmyymisestä ja kertoi bändin palaavan Suomen keikkalavoille ensi kesän festareilla. Tarinoita biisien taustalla olisi voinut kuulla laulajalta enemmänkin suurin osa kappaleista seuratessa toisiaan tiiviissä tahdissa, 15 biisin setti reilun 1,5h kestollaan oli toisaalta kompakti ja suuremman yleisömassan siirtyessä ulos, kotiinpaluu ei venynyt turhan myöhäiseksi.
Uudelta levyltä saatiin settiin kuusi vetoa ja erityisesti levyn alkupään vedot sekä sykähdyttävän hienosti livetilanteeseen sovitettu ”Heart Of The Giant” Joutsenen mahtavan vokaalisuorituksen kruunaamana. Myös yhtyeen seitsemäs jäsen ja lyriikoista vastaava Pekka Kainulainen nähtiin lavalla ennen ”Wrong Direction” -kappaletta ja miehen levylle puhuman runonintron aikana. Sarvipäinen ilmestys loi oman tunnelmansa, vaikka Kainulainen tyytyy ainoastaan seisomaan ja tarkastelemaan katsojia painokkaasti ja hillitysti elehtien.
Yhtyettä on myös kritisoitu yllätyksettömyydestä ja turvallisista kappalevalinnoista. Nyky-Amorphis on todella liikkunut todella kauas yhtyeen death metal –juurista ja kyseessä on täysin eri yhtye esimerkiksi verrattuna itse 1990-luvun lopulla Tavastialla todistamaani keikkaan. Muutos on suurempi yhtyeen soundissa ja henkisessä latauksessa kuin itse musiikissa. Tosiasia on myös se, että setissä soivat ne kappaleet jotka livenä parhaiten kokonaisuutena toimivat. Kahden uusimman levyn materiaali sekä ”Circlen” hieno varsinaisen setin päättänyt ”Hopeless Days” kuuluvat konsertteihin ja on vaikea kuvitella bändin enää niitä setistä poistavan, niin vakuuttavasti sovitukset lavalla toimivat.
Samalla kontrasti vanhan ja uuden välillä näkyi nyt ensimmäistä kertaa tavalla, jota ei voinut ohittaa. ”The Castaway” ja ”Black Winter Day” ovat täysin ansaitusti kotimaisen metallin klassikkoja, mutta nykyinen Amorphis on ajautunut niistä liian kauas, eikä biisejä käsitelty enää luonnollisena osana setin elinkaarta. Joutsenen hehkuttama avausriffi ”The Castawayhin” kuulosti Tomi Koivusaaren soittamana joskus levyltä mahtavalta, mutta Jäähallissa se yksinkertaisesti kalpeni ”Heart Of The Giantin” rinnalla. Keikka olisi voinut päättyä encoren huikeaan ”Death Of A King” –kappaleeseen sillä päätöksenä kuullut livenä studioversiolle aina häviävä hitti ”House Of Sleep” ja aiemmin mainittu ”Black Winter Day” eivät enää yleisön suosionosoituksista huolimatta yltäneet samaan lataukseen. Seuraavalla kiertueella on hyvin mahdollista, ettei Amorphis enää esitä lainkaan viime vuosituhannen materiaaliaan. Sääli ja siunaus.
Joka tapauksessa Amorphiksen 1990-luvun alusta kulkenutta matkaa ei voi kuin kunnioittaa ja yhtyeellä tuntuu olevan virtaa ja ennen kaikkea lahjakkuutta sekä inspiraatiota viedä menestystään vielä pidemmälle erityisesti kansainvälisillä areenoilla. Helsingissä saadusta palautteesta päätellen vain taivas on kattona.
Teksti: Ville Krannila
Kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.
