Ruotsalais- tanskalainen Amaranthe saapui tämän kertaisen Suomen kiertueensa kolmanteen keikkaan The Circukseen Helsinkiin lauantaina 8.4.2017.
Suomalaisyleisö on ottanut bändin yleensä hyvin lämpimästi vastaan ja tämäkään konsertti ei ollut poikkeus. The Circuksen tyyppinen tiivistunnelmainen keikkapaikka sopii yhtyeelle hyvin, vaikka lavalla oli välillä jopa ruuhkaa, kun kolme vokalistia esiintyi yhtäaikaisesti. Yleisöä paikalle oli saapunut reilu 1300, mutta loppuunmyyty keikka ei ilmeisesti kuitenkaan ollut. Shown lopussa yleisö pääsi todistamaan yllätystä, joka ei ollut edes bändin jäsenten tiedossa etukäteen.
Lämppäribändeinä toimivat tamperelainen Ember Falls sekä oululainen Blind Channel. Itse tutustuin näihin yhtyeisiin vasta tämän keikan alla ja lauantain perusteella voi todeta, että Ember Falls teki suuremman vaikutuksen. Musiikki on tyylilajiltaan lähellä Amaranthea, eli yhtye yhdistelee hyvin melodista metallia, poppia ja elektronista musiikkia. Blind Channel taas kuvailee omaa materiaaliaan ”violent popiksi” ja vaikka en esitykselle erityisesti lämmennyt, oli heilläkin omat faninsa paikalla ja yleisö tuntui viihtyvän mukana hyvin.
Illan pääesiintyjän osalta oma mielenkiintoni kohdistui ensisijaisesti uuteen laulajaan Nils Moliniin, joka on ainakin vielä toistaiseksi vain keikkatuuraajana perustajajäsenen, Jake E:n lähdettyä bändistä. Naisvokalisti Elize Ryd on kuitenkin ilmaissut toiveen saada Molin mukaan pysyväksi jäseneksi. Esteenä tässä on kuitenkin Nilsin nykyinen bändi Dynazty, josta hän ei välttämättä halua irtautua.
Kiertueen settilista on pysynyt muuttumattomana keikasta toiseen, mikä johtunee pääasiassa uuden laulajan sisäänajosta. Koko bändin tuotanto ei varmasti ole vielä ihan täysin Molinin hallussa. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että biisilista käsitti raitoja kaikilta yhtyeen albumeilta ja mukana olivat edelleen ne tutut mahtavat hitit, joita oli mielenkiintoista kuunnella uuden vokalistin tulkitsemana. Keikka alkoi kuitenkin uudella tuotannolla ”Maximizen” ja” Boomerangin” muodossa. Alussa Molinin mikki tuntui olevan oudon vaimealla, mutta onneksi tämä ongelma saatiin suhteellisen nopeasti ratkaistua. Muilla vokalisteilla tuntui sen sijaan olevan haasteita korvamonitoriensa kanssa pitkin koko keikkaa. Äänenvoimakkuus nousi lämppäribändeistä muutaman pykälän, kuten yleensä on toki tapana, mutta nyt tykitettiin jo kovaa ja varsinkin Elizen laulamat korkeat osuudet eivät kuulostaneet aina aivan täydelliseltä.
Kolmantena biisinä kuultiin bändin ensimmäisen levyn suurin hitti ”Hunger”. Tästä saatiin ensimmäinen kunnon testi Molinille ja on todettava, että hän suoriutui siitä esimerkillisesti. Samalla voi todeta, että rummut (Morten Løwe Sørensen), kitara (Olof Mörck) ja basso (Johan Andreassen) kuulostivat todella hyvältä koko keikan ajan.
Seuraavat huomionarvoiset vedot olivat seitsemäntenä ja kahdeksantena kuullut ”True” ja ”Fury”. ”Truen” teki mielenkiintoiseksi sen sisältämä mahtava vuorolaulu Rydin ja tällä kertaa siis Molinin välillä. Tämän kuultuani olen täysin vakuuttunut siitä, että Nils olisi yksi parhaista, ellei jopa paras korvaaja Jake E:lle. Yhteispeli Elizen kanssa toimi loistavasti ja vaikka miehen laulutyyli eroaa Jakesta hieman, on jopa parempi, ettei tilalle oteta samanlaista laulajaa, vaan uusi jäsen tuo oman uudenlaisen mausteensa bändiin. ”Fury” puolestaan on Amaranthen uusimman levyn paras biisi ja todellinen voimannäyte yhtyeen örinälaulajalta, Henrik Englund Wilhemssonilta.
Aiempien keikkojen tapaan encorena kuultiin neljä laulua, kolme ”Massive Addictive”-levyltä ja yksi uusimmalta ”Maximalism”-kiekolta. Kuitenkin ennen encorea saatiin nauttia keikan huumoriosuudesta basisti Andreassenin napatessa mikin kirjaimellisesti haltuunsa. Bändin tanskalaisrumpali sai kuulla kunniansa, samoin keikkapaikan perällä yksittäisen karjaisun tehnyt yleisön jäsen Andreassenin saatua muun salin hiljaiseksi. Paras osuus oli kuitenkin hyvin yksinkertainen, siihen ei tarvittu kuin mikki jalkojen väliin sekä liike ylös ja alas yleisön hurratessa aina kun liike suuntautui ylös. ”Calm down, its just a cock” sai ainakin allekirjoittaneen repeämään.
Encoressa kuullut ”Digital World”, ”Dynamite” sekä keikan päättänyt ”Drop Dead Cynical” soivat juuri niin hyvin, kun niiden pitääkin lavalta soida. Sen sijaan uusista kappaleista ehkä suurinta ristiriitaa yhtyeen faneissa herättänyt ”That Song” ei toiminut livenäkään. Muut uuden levyn biisit, kuten ”Boomerang”, ”Endlessly” ja ”On The Rocks” sopivat live-esitykseen hyvin ja kuulostivat albumiversiota paremmilta yleisön edessä soitettuna. Ehkä oma ennakkoasenteeni oli liian negatiivinen, mutta olin huomaavinani pientä tunnelman putoamista myös kanssayleisössäni ”Sen Biisin” soidessa.
”Drop Dead Cynicalin” jälkeen oli aiemmin mainitun yllätyksen vuoro. Kyseinen kappale saavutti myynnissä kultalevyyn oikeuttavan määrän ja bändille jaettiin kultalevyt lavalla tämän kunniaksi. Hetki oli mahtava varsinkin Henrik Englund Wilhemssonille, joka totesi heti palkinnon vastaanotettuaan, että kyseessä oli hänen ensimmäinen kultalevynsä ikinä Amaranthen kanssa.
Keikka oli kokonaisuutena erittäin onnistunut. Paikka oli sopiva tälle yleisömäärälle ja tiivis tunnelma tuki Amaranthea paremmin kuin esimerkiksi avarammat jäähallit. Lämppärit olivat kotimaisia, mistä tulee iso plussa ja kansa tuntui viihtyvän hyvin molempien soittaessa. Kaikesta hyvästä huolimatta itselläni oli hiukan ristiriitainen fiilis keikan jälkeen, johtuen Jake E:n lähdöstä ja siitä, mihin suuntaan Amaranthe lähtee tulevaisuudessa musiikkiaan viemään. Vastauksia ei ole heti kuitenkaan luvassa. Varmaa on vain se, että Amaranthe tulee herättämään tunteita puolesta ja vastaan jatkossakin.
Raportti: Marko Leppinen
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
