Uriah Heepissa yhtyeen menestysvuosina 1970-luvulla laulanut David Byron olisi täyttänyt 70 vuotta 29.1.2017. Vuonna 1985 vain 37-vuotiaana kuollut vokalisti oli kiistelty hahmo, jonka loistavien laulajanlahjojen ja suuren karisman tiellä olivat sisäinen epävarmuus sekä vaikea päihderiippuvuus.
David Garrick syntyi Essexissä ja alkoi laulaa jo 5-vuotiaana. Hän vaikutti 1960-luvulla useissa eri kokoonpanoissa mukaan lukien Uriah Heepin esiasteessa Spicessa. Mukana olivat jo tuolloin Heepia edelleen johtava kitaristi Mick Box sekä basisti Paul Newton. Kosketinsoittaja ja pääsäveltäjä Ken Hensleyn saavuttua kehiin yhtye muovautui Uriah Heepiksi ja maailmanvalloitus käynnistyi debyyttilevyllä ”Very ’Eavy Very ’Umble” vuonna 1969. Alku ei kuitenkaan ollut rohkaiseva ja hyvin muistiin jääneen kriitikon lause ”jos tämä bändi lyö läpi, tapan itseni” kuvasi jossain määrin lehdistön negatiivista asennetta Uriah Heepia kohtaan.
Lavanimen Byron omaksunut vokalisti bändeineen kuitenkin taisteli parissa vuodessa itsensä ykkösluokkaan, vaikka aivan kolmen 1970-luvun suuren heavy-yhtyeen; Black Sabbathin, Led Zeppelinin sekä Deep Purplen suosioon ei koskaan ylletty. Byron lauloi yhteensä kymmenellä Heep-albumilla vuosien 1969–1976 välillä. Hänen äänensä kuultiin sellaisissa bändin suurissa vuosikymmenen hiteissä kuten ”Easy Livin’, ”July Morning,” ”Sweet Freedom” sekä ”Return To Fantasy.” Davidin loistava laulusuoritus oli myös keskeisessä roolissa vähemmän tunnetuissa teoksissa ”Pilgrim” sekä ”Dreams”. Hensley kirjoitti suurimman osan materiaalista, mutta Byron osallistui ajoittain Mick Boxin kanssa biisin kirjoitukseen ja vokalistin kädenjälki on kuultavissa esimerkiksi kappaleissa ”Gypsy” ja ”So Tired”.
Yhtye nousi 1970-luvun alussa nopeasti yhdeksi aikakauden suosituimmista hard rock-bändeistä, mutta sisäiset ristiriidat, kokoonpanomuutokset ja päihteet hankaloittivat taivalta. Byron julkaisi myös soololevyn ”Take No Prisoners” vuonna 1975, ja tunnustettiin tuolloin yhdeksi maailman parhaista keulamiehistä. Hänen epätasainen suorittamisensa studiossa ja konserttilavoilla oli kuitenkin nakertanut muun yhtyeen luottamusta ja vaikeudet alkoholin kanssa johtivat Davidin erottamiseen kesällä 1976. Ken Hensley ilmoitti lähtevänsä itse, mikäli Byronista ei päästäisi eroon joten ratkaisu oli tehtävä. Biografiassaan ”Blood On The Highway” Hensley myöntää Byronin erottamisen olleen paha virhe, ja yhtyeen olisi sen sijasta pitänyt investoida laulajansa kuntouttamiseen.
Mick Box on muistellut tapahtunutta myöhemmin:
I’m still truly saddened by what happened. You can sit for hours and discuss a problem with someone, even walk away thinking you’ve made a bit of a dent, but it’s rare to actually manage it. People only help themselves if they want to be helped in the end. David would get a bit out of it, but mostly his performances were still stunning. Regardless of his personal demons at the time, he could still deliver.
Hänen viimeiseksi Heep-albumikseen jäi samana vuonna ilmestynyt ”High & Mighty”, joka ei kuitenkaan arvioissa ja myyntiluvuissa yltänyt enää aiempien levyjen tasolle. Heep jatkoi John Lawtonin kanssa ja Byron siirtyi soolouralle, joka ei valitettavasti koskaan lähtenyt laulajan ansaitsemaan lentoon. Myös miehen vuoden 1977 yhtye Rough Diamond hajosi huonon menestyksen myötä ehtien julkaista ainoastaan yhden LP:n. Soololevy ”Baby Faced Killer” (1978) jäi sekin vähälle huomiolle.
Seuraava projekti The Byron Band sai aikaiseksi ”On The Rocks”-albumin vuonna 1981. Samoihin aikoihin Ken Hensley oli lähtenyt Uriah Heepista ja jäljelle jääneet jäsenet pyysivät Davidia takaisin seuraavalle Heep-levylle ”Abominog”. Laulaja kieltäytyi tarjouksesta ja viimeisinä vuosina hänestä ei juuri kuultu. Miehen alkoholismi paheni vaiheittain ja teki live-esiintymiset vähitellen mahdottomiksi. David Byron menehtyi alkoholin aiheuttamiin komplikaatioihin 28.2.1985 ja löydettiin kotoaan Readingista kuolleena. Asiasta ei tuolloin juuri kirjoitettu, vaikka suosionsa pohjalukemissa ollut Uriah Heep omistikin ”Equator” kiertueella ”The Wizard”-kappaleen säännöllisesti Byronille. Myöhempinä vuosina miehen merkitys 1970-luvun hard rockin osalta on onneksi noussut keskiöön vähemmän kunniakkaan elämän päättymisen sijasta. Davidin viimeiset nauhoitukset oli tehty helmikuussa 1984 ja julkaistiin lopulta vuonna 2008 ”That Was Only Yesterday” EP:llä.
David Byron oli parhaimmillaan loistava tulkitsija, joka hyödynsi esityksissään oopperan keinoja sekä dramatiikkaa. Myös Uriah Heepin sovitusten tunnetut harmoniat olivat pitkälti Byronin ansiota. Mm. oopperavaikutteisesta vokaalityylistään tunnettu King Diamond on myöhemmin tunnustanut Byronin tärkeimmäksi vaikuttajakseen laulajana.
I’m 80% music and 20% insane. If I couldn’t sing I’d crawl in a hole and die. But I can and once on stage, I can do anything I feel will entertain. – David Byron, 1972-
Teksti: Ville Krannila
RIP David Byron 1947-1985. Alla Byronin hienoimpia hetkiä Uriah Heepin sekä soolouran varrelta:
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
