”Huh-hah-hei ja rommia pullo!” Alestorm palaa ryöstöretkiltään uusi levy mukanaan. ”No Grave But The Sea” sisältääkin bändin omien sanojen mukaan typeriä lauluja kännäämisestä ja aarteiden ryöstelystä.
Toisin sanoen ei mitään uutta auringon alla. Sanoitukset jatkavat samoilla linjoilla edellisten levyjen tapaan kertoen huumorilla höystettyjä tarinoita merirosvouden eri osa-alueista. Tähän olisi toivonut edes jonkinlaista kaavoista poikkeamista, sillä aihepiiri on bändin toimesta melko loppuun kaluttu. Valitettavasti sama koskee myös musiikkia. Biisit ovat täsmälleen samasta puusta veistettyjä kuin aiemmin. Löytyy trumpettia, viulua, kuoroa ja menevää komppia. Tämän lisäksi saamme kuulla Christopher Bowesin jo tavaramerkiksi nousseen laulun lisäksi kärinää sekä raskaampaa örinää. Aivan kuten edeltäjillään.
Tämä on sinällään harmi, sillä bändillä olisi enemmän annettavaa, jos skottilaiset poistuisivat mukavuusalueeltaan edes hetkeksi. Hyvänä esimerkkinä ainakin hienoisesta erilaisuudesta on pakko mainita ”Fucked With An Anchor”, joka väkisinkin nostaa hymyn huulille.
Tällaisenaankin levy saa varmasti hyvän vastaanoton fanien keskuudessa ja on sanomattakin selvää, että hyväntuuliset ja menevät biisit toimivat erittäin hyvin livenä. Ajan hammasta kestävää klassikkoa ei Alestormin uusimmasta kuitenkaan saa tekemälläkään.
7/10
Marko Klingberg
1.No Grave But The Sea
2.Mexico
3.To The End Of The World
4.Alestorm
5.Bar Und Imbiss
6.Fucked With An Anchor
7.Pegleg Potion
8.Man The Pumps
9.Rage Of The Pentahook
10.Treasure Island
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 - levyarvio. Marko Klingberg, Metalliluola.){kind=link}