AC/DC-tuottaja George Young kuollut

MAINOS:




AC/DC:n tuottajana lukuisilla hard rock –legendan levyillä toiminut kitaristien Angus ja Malcolm Youngin vanhempi veli George Young on kuollut 70-vuotiaana. Yhtyeen asiasta julkaisemassa tiedotteessa ei kerrota kuolinsyytä.

George Redburn Young syntyi Skotlannissa 6.11.1946 ja vaikutti 1960-luvulla perheen muutettua Australiaan, pop-yhtyeessä The Easybeats, jossa Young kirjoitti bänditoveri Harry Vandan kanssa useamman paikallisen hitin, näistä tunnetuimpana ”Friday On My Mind”. Seuraavalla vuosikymmenellä hän keskittyi tuottamaan sekä kirjoittamaan materiaalia yhdessä Vandan kanssa nuoremmille yhtyeille. Young, Vanda sekä Ted Albert perustivat tätä varten tuotantoyhtiön Albert Productions. Young ja Vanda tuottivat kaikki AC/DC:n 1970-luvun levyt aina vuoden 1978 ”Powerageen” saakka sekä myöhemmin vielä vuoden 1988 ”Blow Up Your Video” – levyn. He työskentelivät vuosien varrella lisäksi toisen australialaisen hard rock – suuruuden Rose Tattoon kanssa.

Young palasi 1990-lopulla alkaneelta eläkkeeltä vielä tuottamaan yhtyeen vuonna 2000 ilmestyneen ”Stiff Upper Lip” -albumin.

Malcolm Young joutui vetäytymään AC/DC:n riveistä vuonna 2014 dementian vuoksi. Yhtye päätti toistaiseksi viimeisimmän kiertueensa reilu vuosi sitten. Ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen Angus Young ei ole antanut virallista lausuntoa bändin tulevaisuudesta.

https://www.youtube.com/watch?v=yRZi_bhvv74

Lähde: Blabbermouth

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.