Helmikuussa 1975 julkaisi allekirjoittaneen mielestä maailmanhistorian paras rock-yhtye (paino sanalla ROCK) debyyttilevynsä ”High Voltage” kotimaassaan Australiassa. Albumi, jollaisena itse kyseisen albumin tunnen on itse asiassa sekoitus Australiassa julkaistuista kahdesta ensimmäisestä AC/DC -LP:stä, eli ”High Voltagesta” ja ”TNT”:stä. Minulle ”High Voltage” (joka julkaistiin maailmalla reilua vuotta myöhemmin toukokuussa 1976 on juuri tämä yhdistelmä kahdesta aiemmasta levystä, joten otetaan tämä laskutavasta riippuen lähes 50 vuotta vanha pitkäsoitto uudelleen syyniin.
”High Voltagen” tuotannosta vastasi, kuten alkuaikojen kaikista AC/DC-levyistä kaksikko Harry Vanda sekä George Young (Angus ja Malcolm Youngin isoveli), jotka olivat tässä vaiheessa jo menestyneitä tuottajia bändin Australiassa ja herrojen meininki oli selvä: levylle taltioidaan tulta ja tapparaa sylkevä rock-yhtye.
Tässä todella onnistuttiin. Heti pelin avaavasta ”It’s Long Way To The Top (If You Wanna Rock ’n’ Roll)” on selvää, että nyt ollaan elämää suuremman äärellä. Killeri-riffi ja tappokertosäe, siinä on onnistuneen AC/DC-biisin salaisuus ja tämä tekniikka oli hallussa heti alusta asti.
”Rock ’n’ Roll Singer” jatkaa samalla meiningillä, vuonna 1980 kuolleen vokalisti Bon Scottin puhkuessa sielunsa pohjista maailmalle rockin sulosanomaa. A-puolen päätteeksi ei jätetty yhtä klassikkoa, vaan kokonaiset kaksi, eli albumilla sievemmillä lyriikoilla esitetty Blues-veto ”The Jack”, sekä yksi huikeimmista keikanavausbiiseistä koskaan, riffi-taivas ”Live Wire”.
”Oi! Oi! Oi! Oi”
Kun klassikot mainittiin, albumin B-puoli rysäytetään käyntiin jälleen klassikolla, eli bändin keikkasetistä yhä löytyvällä ”TNT”:llä. Scottin lyriikat ovat puhdasta rock-hedonismia parhaimmillaan, komea kertosäe, huikea soolo, sekä mainio lopetus biisille takaavat sen, että tätä klassikkoa kuunnellaan vielä pitkään senkin jälkeen, kun AC/DC keikkakokoonpanona on vaan muisto.
”Can I Sit Next You Girl” heittää pelin onnistuneesti kunnon juntan ja huumorin sekoituksen. ”Little Lover” on yksi parhaista (unohdetuista) AC/DC-blueseista, Bonin vokaalien ja tekstin ollessa jälleen puhdasta parhautta.
”She’s Got Balls” lähtee ilmoille huikealla rock-riffillä ja Scottin laulusta voi kuulla, että tätä ei ole voitu laulaa alle promillen humalassa, mutta mitä tuosta, kun homma toimii. ”High Voltage” ei olisi ”High Voltage” ilman nimibiisiään, joka saa kunnian päättää albumi. Klassikko on Klassikko, vaikka sen voissa paistaisi ja kun ”High Voltage” on pyörinyt yhtyeen keikkasetissä vielä tänä vuonna, on kappaleen asemaa AC/DC:n historiassa turha kiistää.
”High Voltage” ei ollut julkaisunsa aikoihin erikoinen hitti, vaan levyä voi kutsua tämän yli 200 miljoonaa albumia uransa aikana myyneen veteraanin tienraivaajaksi kohti huippua. Toki voi joku LP:tä tänä päivänä kuunnellessa ihmetellä satunnaisia epävireisyyksiä, mutta kyseessä on selkeä aikakautensa tuote ja meininki, tunnelma sekä puhdas asenne paikkaavat sen, mikä pienessä epätarkkuudessa hävitään.
Toki parempaa oli vielä tulossa, mutta ”High Voltage” on silti huikea rock-albumi. Säästetään ne puhtaan kympin levyt silti vielä muutamaksi vuodeksi. Niitä oli sitten tulossa usea.
9+/10
Ilkka Järvenpää
1. It’s A Long Way To The Top (If You Wanna Rock ’n’ Roll)
2. Rock ’n’ Roll Singer
3. The Jack
4. Live Wire
5. TNT
6. Can I Sit Next To You Girl
7. Little Lover
8. She’s Got Balls
9. High Voltage
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}