Abhorrence huutelee haudan takaa – livelevy ilmestyy helmikuussa

MAINOS:



Vuonna 1989 Vantaalla perustettu ja seuraavana vuonna hajonnut Abhorrence oli maamme ensimmäisiä death metal -yhtyeitä, jonka lyhyt ura käsitti vain demonauhoituksen lisäksi vuonna 1991 julkaistun 7”EP:n (Seraphic Decay Records). Hajoamisensa jälkeen yhtyeen jäsenistöä on nähty mm. Amorphiksen (Tomi Koivusaari), Spihan (Jussi Ahlroth) ja Impaled Nazarenen (Mika Arnkil) riveissä.

Vuonna 2012 Svart Records julkaisi yhtyeen jälkeen jättämästä materiaalista kokoelmalevyn Completely Vulgar. Nyt samainen levy-yhtiö julkaisee 10.2.2017 levyn eräänlaisen parin, Abhorrencen Tuska-festivaalin keikalla äänitetyn livelevyn Totally Vulgar – Live at Tuska Open Air 2013. Yhtyeen laulajan Jukka Kolehmaisen mielestä livelevyn julkaiseminen vanhasta materiaalista on täysin perusteltua.

Abhorrence juhlistaa livelevynsä ilmestymistä harvinaislaatuisella kotimaan kiertueella yhdessä toisen kotimaisen death metalin uranuurtajan Demilichin kanssa. Livelevyn julkaisu ja kiertue ovat päätös yhdelle aikakaudelle, mutta Kolehmaisen kommenteista voi myös saada sellaisen käsityksen, että Abhorrence ei ehkä suostu vielä viimeiseen lepoon.

– Tämä levy ja tulevat keikat laskevat vanhat biisit hautaansa. Siirrämme katseemme uusiin synkkiin syvyyksiin ja katsomme saammeko riittävän hirvittäviä salaisuuksia kaivettua esiin. – Tällä levyllä Abhorrencen lähes 30 vuotta vanhat biisit vihdoinkin kuulostavat siltä kuin pitää.

Abhorrencen ja Demilichin kiertue alkaa 10.2. Kuopion Henry´s Pubista, jonka jälkeen vuorossa on Jyväskylän Katse 11.2. Lyhyen kierroksen toinen puolisko nähdään seuraavana viikonloppuna, kun vuorossa ovat 17.2. Turun TVO ja 18.2. Bar Loose Helsingissä.

Abhorrence & Demilich – Suomen kiertue 2017
10.02. Kuopio, Henry´s Pub – liput 10€ + toimituskulut (Ennakko: Liveto ja Levykauppa Äx Kuopio)
11.02. Jyväskylä, Katse 10/12€ (Ennakko: Liveto.fi)
17.02. Turku, TVO, liput 12/14€ (Ennakkomyynnistä ilmoitetaan tuonnempana)
18.02. Helsinki, Bar Loose, Svart Death Night #3, Liput 12,5/14€, Ennakko: Tiketti

kuva: Timo Isoaho

 

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-