Vuonna 2008 perustettu yhdysvaltalainen A Sound of Thunder on jäänyt Suomen leveyspiireillä todella pienten piirien tietoon. Uusi ”It Was Metal” on jo nelikon kuudes täyspitkä ja taustalta löytyy vakuuttava katalogi kovatasoista materiaalia.
Power-maustein kuorrutetun heavy metalin parissa operoiva yhtye on onnistunut rakentamaan itselleen vankan fanipohjan kotimaassaan. Tästä on osoituksena tuoreen levyn tiimoilta kasatun Kickstarter-rahoituskampanjan avulla saatu peräti 65 000 dollarin potti. Tämä on kyseisen joukkorahoitussysteemin ennätys metallibändien osalta.
Uutta albumia on ehditty jo odotella, sillä edeltäjä ”Tales From The Deadside” näki päivänvalon 2015 ja kyseessä on bändin historian pisin julkaisuväli täyspitkien välillä. Edelliset viisi albumia laitettiin maailmalle hurjalla levy per vuosi tahdilla.
Levyn käynnistävä ”Phantom Flight” on loistava avausbiisi. Acceptin Mark Tornillon duetto Nina Oseguedan kanssa on hienoa kuultavaa bändin paiskoessa riffivetoista heavy metalia tarttuvan kertosäkeen sekä hienojen laulumelodioiden tykittäessä kappaleen kertaheitolla komeaan lentoon.
Seuraavana esiin marssitetaan ennakkoon maisteluun vapautettu ”Lightbringer”, jonka tarttuva laukkakomppi tekee pian tuttavuutta Oseguedan vahvan tulkinnan kanssa ja jälleen otetaan hyvän kertosäkeen voimin tiukka ote kuulijasta. Kappaleen c-osa pudottaa tempoa hetkeksi ja jopa tarpeettoman pitkäksi ajaksi alas, mutta pienen progeiluvaiheen jälkeen syöksytään taas samaan vauhtiin, jossa aiemmin oltiin.
”Atlacatl” jää vihaisemmasta otteestaan huolimatta torsoksi eikä kappale lähde piipusta, ei sitten millään. Kyseessä on vain yksi ”kauneusvirhe” sillä lyhyen ”The Crossroads Deal” –välisoiton jälkeen levyn nimibiisi iskee rokkaavalla otteellaan jälleen lisää bensaa liekkeihin. Metallin synnystä kertova nopeatempoinen kappale on levyn kärkipäähän sijoittuvaa materiaalia.
Levyn loppupuoli pitää tason edelleen hyvänä ja lähes 10 minuuttisen eeppisemmän ”Obsidian & Goldin” johdolla kuljetaan kohti loppua. Bändi on napannut oman materiaalinsa tueksi yhden lainavedon, eikä kyseessä ole ihan tavallisin cover, vaan käsittelyyn otetaan Katalonian kansallislaulu ”Els Segadors”. Tuota ei välttämättä jokainen olisi osannut odottaa, mutta biisin valinnan takaa löytyy pätevä perustelu, sillä kappale on tribuutti vokalisti Oseguedan sukujuurille. Bändi onnistuu tekemään komeasti omannäköisen taistelu-anthemin. Tämä versio on saanut osakseen laajalti huomiota Euroopan mantereella, jossa bändi pääsi viimein soittamaan ensimmäiset keikkansa viime vuoden lopulla.
Albumin päättävästä osastosta ”Second Lives”/”Tomyris”/”Charles II”/”Fortress Of The Future Race” löytyy vahva annos ruutia ja kitaristi/säveltäjä Josh Schwartzin ehtymättömälle vaikuttavan riffimyllyn tuottamat heavy metal-hyökkäykset ovat paikkansa levyllä ansainneet. Kappaleissa on tarttuvaa kertosäettä sekä hienoa melodiaa ja sävellykset muodostavat vankan osan komeaa kokonaisuutta.
A Sound of Thunder mielletään usein power metal-yhtyeeksi, mutta edellislevyn tapaan voimametalliosio on jäänyt lähes kokonaan pois ja nyt ruoskitaan menemään perinteisempien keinojen voimalla. Tämä sopii ilmaisuun hyvin, sillä bändin juuret ovat vankasti mm. Iron Maiden/Judas Priest/Accept/Manowar/Baron Rojo -akselin tuotannoissa.
”It Was Metal” on parin vuoden odotuksen arvoinen ja Washington D.C.:n läheisyydestä kotoisin oleva nelikko on tehnyt vankan albumin, joka avaa viimein ovia Euroopan puolelle viime vuotisten keikkojen ohella. Aivan bändin paras tuotos kyseessä ei ole sillä esimerkiksi vuonna 2013 julkaistu ”Time´s Arrow” on niin timanttinen levytys, että se tulee jäämään yhtyeen kovimmaksi tekeleeksi. Uutukainen on tästä huolimatta viriiliä materiaalia väärällään ja kampeaa itsensä podiumille A Sound of Thunderin levyjä paremmuusjärjestykseen laitettaessa.
”It Was Metal” on tutustumisen arvoinen ja kovatasoinen albumi, joka tekee arvokkaasti kunniaa metallin perinteille. Kyseessä on levy, jota EI kannata missata.
8/10
Miika Manninen
1. Phantom Flight
2. Lifebringer
3. Atlacatl
4. The Crossroads Deal
5. It Was Metal
6. Obsidian & Gold (Desdinova Returns)
7. Second Lives
8. Els Segadors (The Reapers)
9. Tomyris
10. Charles II
11. Fortress Of The Future Race
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.