Nuclear Blastin aikanaan superkokoonpanoksi julistama Pänzer (pidempi versio The German Panzer on myös nähty käytössä) julkaisi debyyttialbuminsa 10 vuotta sitten. Laulussa ja bassossa raivosi Destructionin johtohahmo Schmier. Loput triosta muodostivat Acceptista hieman aiemmin eronneet kitaristi Herman Frank sekä rumpali Stefan Schwarzmann. Molemmilla on myös pitkä kokemus myös muista yhtyeistä kuten Victory, Moon Doc, Helloween sekä Running Wild. Frankin vuosien varrella työstämät soololevyt ovat olleet myös laadukasta tavaraa.
Ensin tiskiin laitetaan hyvät puolet. Frank on todella aliarvostettu kitaristi ja säveltäjä, jolle olisi ollut käyttöä nyky-Acceptissa. Tämän perusteella ei ole ihme kun mies turhautui pelkkään komppikitaristin rooliin. Hänen soolotyöskentelyään on ilo kuulla vaatimattomammissa kappaleissa ja runsaasti kovia riffejä on saatu mukaan. Schwarzmann kannuttaa huipputahtia, ja hänen yhteensoittonsa Schmierin kanssa sujuu saumattomasti.
Schmier on hakenut ääneensä erilaista lähestymistapaa, mikä tällaiselle perinteikkäämmälle heville sopii mainiosti. Laulajan ääni kuulostaa niin hyvältä, että kuuntelija alkaa toivoa enemmän tällaista tavaraa sinänsä hyvien Destruction-levyjen jatkumoksi.
Panssarivaunu kannessa kuvaa musiikkia osuvasti, sillä laaksojen ja kukkuloiden yli vyörytään raivolla ja vimmalla. Kukkulat kuulostavat hetkittäin ilotulitukselta, laaksot saavat puolestaan puimaan nyrkkiä, vaikka sävellyksellisesti ollaan selvästi syvemmällä alueella. ”Send Them All To Hell” on kieltämättä kaksijakoinen tapaus.
V.O. Pulverin tuotanto on kohdillaan, erityisesti Frank on liekeissä ja Pänzer vyöryy eteenpäin kadehdittavalla intensiteetillä. On vaikea tarttua siihen missä vika piilee, mutta pääsyy tietysti lepää itse kappalemateriaalissa. Suureen osaan biisejä on taiottu joko vakuuttava aloitus, tarttuvia riffejä, kertosäkeitä tai sooloja. Ne eivät vain tunnu kohtaavan toisiaan kertaakaan edes yhden todella loistavan kappaleen muodostamiseksi. Edes Gary Moore -cover ei yllä siihen fantastiseen suoritukseen, jota koko ajan tuntuu odottavan. Pisteet toki annettava erinomaisesta valinnasta.
Tämä ohella sovitukset on yksinkertaisesti venytetty liian pitkiksi. Tämän kaltaisessa raivokkaassa perinnehevissä kuuntelija alkaa väkisin noin neljän minuutin kohdalla pohtia pitäisikö jo olla maalisuoralla. Levystä todella haluaisi pitää, ja yksilötasolla soittajat tarjoavat todella korkeatasoisen suorituksen. ”Send Them All To Hell” olisi kaivannut veteraaneilta enemmän panostusta sävellyksiin ja sovituksiin.
Bändin tarina tuntui jäävän lupaavasta asetelmasta huolimatta telineisiin kun ensin Frank poistui kuviosta ja vielä vaisumman kakkoslevyn jälkeen myös Schmier ilmoitti jatkossa keskittyvänsä vain Destructioniin. Virallisesti kokoonpanoa ei ole haudattu, mutta ilmeisesti telaketjut on panssarivaunusta irroitettu.
7+/10
Ville Krannila
1.Death Knell
2.Hail And Kill
3.Temple Of Doom
4.Panzer
5.Freakshow
6.Mr. Nobrain
7.Why?
8.Virtual Collision
9.Roll The Dice
10.Bleed For Your Sins
11.Murder In The Skies
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}