On kulunut 30 vuotta siitä, kun yksi amerikkalaisen hard rockin legendaarisimmista debyyteistä, eli Skid Rown omaa nimeä kantanut ensimmäinen levy julkaistiin. Vuonna 1986 New Jerseyssä perustetun bändin syntyhistoriaan liittyy varsin mielenkiintoinen yksityiskohta: yksi perustajista, toinen kitaristi Dave ”The Snake” Sabo soitti jonkin aikaa Bon Jovissa (hänen seuraajansa oli muuan Richie Sambora). Sabo ja Jon Bon Jovi sopivat, jos jompikumpi heistä onnistuu lyömään läpi musabisneksessä, niin toinen auttaa parhaansa mukaan toista tekemään saman. menestykseen ylsi Bon Jovi, jonka avulla Skid Row pääsi supermanageri Doc McGeen talliin ja solmi levytyssopimuksen Atlantic Recordsin kanssa vuonna 1988. McGeen idea oli korvata bändin alkuperäinen vokalisti Matt Fallon persoonallisemmalla Sebastian Bachilla tunnetuin seurauksin.
Skid Row suuntasi monista menestyslevyistä tutun tuottajan Michael Wagenerin (mm. Dokken, Extreme, Stryper, White Lion) kanssa paiskimaan töitä ja levy on melkoinen hittikavalkadi. Albumi käynnistyy komealla kertosäkeellä varustetulla ”Big Gunilla” ja heti on selvää, ettei Skid Row ei ole pelkkä nippu söpöjä poikia. Bändi jyräsi melodista hard rockiaan sopivasti räkäisellä punk-asenteella, eroten sliipatuista Los Angeles-bändeistä asenteellaan. ”Sweet Little Sister” ja tätä seuraava ”Can’t Stand The Heartache” rullasivat vielä isojen kertosäkeiden myötä melkoisen kasarihenkisesti, mutta nappiveto ”Piece Of Me” oli jo jotain huomattavasti ilkeämpää. Biisi lyö luun kuulijan kurkkuun tiukalla riffiillään ja Bachin testosteronia tihkuvalla vokalisoinnilla. Tässä vaiheessa kaikki oli pedattu läpilyöntihitille ja sellainen kuultiin klassikko ”18 And Lifen” myötä. Useille tämä on se kappale, johon kiteytyy Skid Row. Täysosuman jälkeen ”Rattlesnake Shake” menee ohitse lähes huomaamatta valmistaen pöytää toiselle klassikolle ”Youth Gone Wild”.
They call us problem child. We spend our lives on trial
We walk an endless mile. We are the youth gone wild
We stand and we won’t fall. We’re one and one for all
The writing’s on the wall. We are the youth gone wild
Tästä massiivisesta hitistä ei tarvitse paljoa puhua. Kyseessä on klassikko, jonka iätön kapinahenki välittyy yhä kappaleen kertosäkeestä Bachin vokalisoinnin toimiessa mainiona tulkkina padotulle teiniraivolle. Levyn loppusuora ei kestä vertailua alkupuoliskon kanssa, mutta toki Skid Rowlla oli takataskussaan vielä yksi ässä, eli albumin loppuun säästetty levyn kolmas klassikko, balladi ”I Remember You”.
Skid Rown debyytti oli aikoinaan menestys, jota kiihdytti bändin lämppäribändipestit Aerosmithin ja Bon Jovin kiertueilla. Tiukka keikkailu yhdistettynä kolmeen suureen hittiin takasivat sen, että Skid Row myi pelkästään USA:ssa yli viisi miljoonaa kappaletta. Albumi on kestänyt hyvin ajan hammasta, mutta parempaa oli vielä luvassa yhtyeen hioessa seuraavalle levylleen ilmaisuaan entistä ilkeämmäksi.
Tarina muuten kertoo, että Doc McGee osti Skid Row -nimen oikeudet edesmenneeltä kitarahirmulta Gary Moorelta 35 000 dollarilla. Moore soitti 1970-luvun alussa saman nimisessä irlantilaisessa rockbändissä.
9-/10
Ilkka Järvenpää
1. Big Guns
2. Sweet Little Sister
3. Can’t Stand The Heartache
4. Piece Of Me
5. 18 And Life
6. Rattlesnake Shake
7. Youth Gone Wild
8. Here I Am
9. Makin’ A Mess
10. I Remember You
11. Midnight / Tornado
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää,){kind=link}