Tiedote 4.11.2026
Alase on julkaissut uuden ”Power”-singlen Inverse Recordsin kautta. Musiikillisesti ”Power” jatkaa yhtyeen nykyistä, tunnelmallisilla äänimaisemilla väritettyä modernia progressiivista metallityyliä. Tällä kertaa lauluosuuksista vastaa Ville Haavisto, joka on Alasen 18. vieraileva laulaja. Hänen puhtaassa laulussaan voi yhtyeen mukaan “kuulla jopa Muse-henkisiä sävyjä, kun taas huudot ja murinat tukevat kappaleen aggressiivisempaa puolta”. Sanoituksissa pohditaan, kuinka paljon meillä on todellisuudessa mahdollisuuksia vaikuttaa elämämme suuntaan.

-Sävellys: Janne Lunnas
-Tuotanto, miksaus & masterointi:Janne Lunnas / Hidden River Audio
-Singlen kansi: Ninni Swan
KUUNTELE “Power”
Kitaristi Janne Lunnas kommentoi Poweria:
“Kun aloin työstää ”Power”-kappaletta, suurena inspiraationa toimi Hacktivist-yhtye, joka on ollut jo pitkään yksi suosikeistani. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lisäsin musiikkiimme tuotannollisia elementtejä, kuten trap-musiikin hi-hatteja ja käsien taputuksia. En kuitenkaan luonnehtisi ”Poweria” rap- tai nu metal -kappaleeksi, vaikka siinä onkin selvästi vaikutteita ja piirteitä näistä tyylilajeista. Alasen musiikkia tehdessäni kokeilen sävellyksissäni jatkuvasti uusia musiikillisia ratkaisuja ja soundeja. Se on minulle hauskaa ja palkitsevaa, ja se pitää uusien kappaleiden kirjoittamisen tuoreena ja mielenkiintoisena.“
Kokoonpano:
- Kitarat: Janne Lunnas
- Basso: Ari Miettinen
- Rummut: Ville Aatsinki
- Sanoitukset: Ninni Swan
- Vieraileva vokalisti ‘Power’ -singlellä: Ville Haavisto
Linkit:
https://www.alaseband.com
https://www.facebook.com/
https://www.instagram.com/
https://www.youtube.com/
https://alase.bandcamp.com
Lähde: Inverse Records









