Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Melodisen death metalin yhtye Cadothus julkaisee esikoisalbuminsa loppuvuodesta – “Vengeance”-single kruunattiin Martin...

Melodisen death metalin yhtye Cadothus julkaisee esikoisalbuminsa loppuvuodesta – “Vengeance”-single kruunattiin Martin Wrigsjön videolla

Sävellys: Janne Kuronen Sanoitus: Daniel Eley Miksaus ja masterointi: Iiro Inkilä (Studio II)

Tiedote 23.9.2026

Kotimaisen metallin kenttä saa tänä vuonna uuden tulokkaan. Alun perin vuonna 2019 perustettu ja sittemmin Tampereelle juurtunut Cadothus miksaa melodiseen death metaliinsa mausteita metallikentän laajalta värikartalta, mutta erityisen osansa saa niin sanottu Göteborg-metalli, josta Cadothus on poiminut matkaansa tarttuvien melodioiden lisäksi aggression, raskaat riffit sekä tunnelmalliset äänimaailmat.

Alun perin bändin primus motorin Janne Kurosen sooloprojektista bändiksi kasvanut Cadothus aloittaa uransa levyttävänä kokoonpanona tänään, kun bändi julkaisee ensimmäisen Vengeance-singlensä. Vengeance tullaan kuulemaan myös osana bändin loppuvuodesta julkaistavaa Spiritus Mundi -esikoisalbumia.

“Vengeance on taatusti albumin menevimpiä ja nopeimpia biisejä. Uskon, että sävelsin sen jo vuoden 2014 alkupuolella, joten biisi on samalla myös vanhimpia biisejä tulevalla Spiritus Mundi-albumilla”, Kuronen kertoo.

Biisin sovitus muuttui luonnollisesti rankasti 12 vuoden aikana, mutta Jannen nettituttavan, brittiläisen Daniel Eleyn, sanoitukset jäivät. Rivit noudattelevat Cadothukselle ominaista tarinankerrontaa, jossa kohtaavat niin henkilökohtaiset kärsimykset, erilaisten tarkoitusten löytäminen kuin pohjoisen luonnon karu kauneus.

“Sanoitukset ovat kostonhimoiset”, Kuronen lisää ja hymyilee tästäkin huolimatta olevansa edelleen Danielin kanssa aktiivisesti hyvissä väleissä.

Vengeanceen on tehty myös tulevan albumin kansitaidetta animoituna esittelevä lyriikkavideo, josta vastaa ruotsalainen Fiverr-artisti Martin Wrigsjö – sama mies, joka on tehnyt aiemmin videoita myös lukuisille muille raskaan musiikin artisteille niin Suomessa kuin muuallakin.

“Lyriikkavideon lopputuote ylitti kaikki odotukseni ja se vangitsee energisen kappaleen ääniraidan mielestäni täydellisesti”, Janne kertoo.

Cadothus on:
Toni Pentikäinen – Laulu
Janne Kuronen – Kitara
Iiro Inkilä – Kosketinsoittimet ja piano
Katri Snellman – Basso
Timo Partanen – Rummut

INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE

Lähde: Ginger Vine Management & PR