Tiedote 24.4.2026
Modernia metallia soittava Silence The Echo jatkaa julkaisutahtiaan uudella singlellä Stand Your Ground. Kappale seuraa yhtyeen tammikuussa julkaistua Liberation-debyyttialbumia, joka on kerännyt tähän mennessä jo yli 750 tuhatta toistokertaa. Vuoden mittaisen intensiivisen albumityöskentelyn, viiden singlen ja neljän musiikkivideon jälkeen Silence The Echo siirtyi nopeasti seuraavaan luovaan vaiheeseen.
Stand Your Ground edustaa suorempaa, nopeampaa ja raskaampaa ilmaisua. Yhtye kertoo odottavansa kovasti kappaleen esittämistä livenä, sillä sen myötä keikoille tullaan saamaan aivan uudenlaista energiaa.
”Kappale käsittelee laajasti samaistuttavaa aihetta sisäisten demonien kohtaamisesta. Sen sijaan, että aihetta lähestyttäisiin henkilökohtaisena kertomuksena, päätimme lähestyä sitä yleisemmällä tasolla, visualisoimalla nämä sisäiset ristiriidat pelimäiseksi maailmaksi”, yhtye kertoo.

San.: Katja Stefanovic
Tuottajat: Jani Stefanovic, Katja Stefanovic
Recorded at Lightcrest Studios, Lahti, Finland
Miksaus & Masterointi: Thomas ’Plec’ Johansson, Bohus Studios, Göteborg, Sweden
Stand Your Ground -singlen RPG-henkisessä, cyberpunk-vaikutteisessa visuaalisessa maailmassa tarina seuraa päähenkilöä, joka taistelee mielensä ilmentymiä vastaan. Abstraktista teemasta muodostetaan visuaalisesti vahva ja elokuvallinen kokonaisuus. Kappale saa seurakseen myös tästä maailmasta ammentavan musiikkivideon, joka julkaistaan ensi kuussa.
Kuten Liberation-albumi, myös Stand Your Ground on äänitetty yhtyeen itsensä toimesta kotistudioissa sekä Lightcrest Studiolla Lahdessa. Sen tuottajina ovat toimineet Katja ja Jani Stefanovic. Kappaleen miksaus ja masterointi on tehty arvostetun tuottajan Thomas “Plec” Johanssonin toimesta Studio Bohusissa.
Silence The Echo perustettiin vuonna 2022 Lahdessa laulaja Katja Stefanovicin ja säveltäjä Jani Stefanovicin (ex-Solution .45, Miseration) yhteistyönä. Yhtyeen soundissa yhdistyvät modernin metallin ja metalcoren intesiivisyys ja raivo, elektroniset elementit ja melodiset koukut. Vuonna 2024 kokoonpano laajentui täysimittaiseksi, kun mukaan liittyivät kitaristi Teemu Rautiainen (ex-One Morning Left), rumpali Nikke Karaksela sekä basisti Tommi Huuskonen.
Tulevat keikat:
2.5 Bar Loose, Helsinki
13.5 Suistoklubi, Hämeenlinna
16.5 Haitaritehdas, Kouvola
WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY
Lähde: Ginger Vine Management & PR







