MAINOS:



Harmaa maaliskuinen ilta ei verottanut goottikansaa osallistumasta saksalaisen Lord of the Lostin keikalle Tampereen Tavara-asemalla osana Tovr Noir -kiertuettaan. Euroviisujen jumbosijasta huolimatta yhtye ei esiintymisessään nöyristellyt, vaan antoi omien vaikutteidensa niin love metallista, goottirokista, kuin teknostakin kuulua antaumuksella.

Illan aloitti sveitsiläinen sinfonista metallia soittava Ad Infinitum, joka on vakiokasvo Lord of the Lostin tämän kevään kiertueella. Yhtyeen selkeänä vahvuutena toimii solisti sekä perustaja Melissa Bonny, jonka laajaa äänialaa saimme ihastella Tampereen illassa. Yhtyeestä ylipäätään huokui sympaattisuus sekä kiitollisuus, sillä he vaikuttivat olevan aidosti otettuja saadessaan esiintyä Suomessa. Lyhyehkön, noin 40 minuutin setin soittanut lämmittelijä, sai yleisön mukaan tanssimaan sekä takomaan nyrkkejä ilmassa. Kompaktista setistä ei jäänyt mitään erityistä mieleen, vaan musiikki oli tasaisen laadukasta ja toimi hyvin illan pääesiintyjään nähden.

Vaikka Lord of the Lost luottaa ilmiasussaan teatraalisuuteen, mitään suurempia visuaalisia kikkailuja ei tällä kertaa lavalla näkynyt, vaan yhtye antoi musiikin sekä valojen kantaa. Avauskappale Kill the Lights sai yleisön mukaansa ja todisti myös yhtyeen laulajan Chris Harmsin olevan karismaattinen esiintyjä. Mustassa kokopitkässä takissaan Harms pyöri ympäri lavaa, poseerasi kameroille, sekä vilkutti parvella keikkaa seuranneille – hänelle selkeästi oli tärkeää saada koko porukka mukaan ja faneistaan hän puhuikin “perheenä”. Tummuudestaan huolimatta yhtye ei ota itseään liian vakavasti: esimerkiksi fanituotteena nähtiin pinkkejä sekä mustia aksolotleja, joiden idea oli syntynyt fanitapaamisissa signeeratuista lukuisista pehmoleluista. Eräs onnellinen fani sai myös oman pehmonsa Harmsin heittäessä yhden aksolotlin lavalta yleisön sekaan.

 

Setti ei ollut pelkkää raskasta tykitystä, vaan mukaan mahtui herkeämpiäkin hetkiä, kuten kappaleet Loreley sekä Winter’s Dying Heart, jotka saivat yleisön kyynelehtimään. Hilpeämpää diskotunnelmaa taas tarjosivat Blood for Blood sekä Euroviisuistakin tuttu Blood and Glitter. Hauskana lisänä lopussa kuultiin myös cover Käärijän Cha cha cha:sta, jonka aikana nähtiin jopa wall of death. Valitettavasti ennalta lupailtu vihreä yllätysvieras oli estynyt saapumasta paikalle, mutta tästä huolimatta coverkappale sai yleisön riehakkaaksi.

Yhtye puhui hyvin lämpimästi suhteestaan Suomeen ja useassa kohtaa he jaksoivat kiitellä suomalaista yleisöä ja mahdollisuuksia, joita he olivat täällä saaneet. Maanantai-illan ajankohdastakin revittiin huumoria, sillä Harms oli ajatellut, ettei kukaan varmastikaan saavu paikalle – Tavara-asema oli kuitenkin noin 80 % täynnä, joten sekin kertoo jotain yhtyeen suosiosta täällä. Harms muisteli välispiikeissä ylipäätään esiintymisiään Suomessa esimerkiksi legendaarisella Helsingin Nosturilla sekä Tampereen Jack the Roosterissa, jossa yhtye oli vetänyt keikan pienellä lavalla polvet suussa.

 

Lord of the Lost tarjosi varmasti mieleenpainuvan erilaisen maanantai-illan – edes basisti Klaas Helmecken sairastuminen ja bassoraidat nauhalta eivät tunnelmaa latistaneet. Erityishuomion ansaitsee monipuolinen sekä pitkä setti, sillä yhtye jaksoi meitä viihdyttää melkein kahden tunnin ajan. Vaikka kappaleiden nimissä esiintyy paljon synkkää tematiikkaa – kuten I Hate People tai I’ll Sleep when You’re Dead – ydinsanomana Harmsinkin mukaan yhtyeellä on rakkaus, uudet ystävät sekä toisten kunnioittaminen. Keikkojensa ensikertalaiset hän toivotti tervetulleeksi perheeseen ja päällimmäisenä keikasta jäikin tervetullut ja lämmin mieli.

Ad infinitum

 

Lord of the Lost

 

Teksti: Hanna Takalo

Kuvat: Tiina Moilanen/TiinaMoi Photography

Settilista

  • Kill the Lights
  • My Funeral
  • Damage
  • Prison
  • Epiphany
  • Forever Lost
  • Drag Me to Hell
  • I Hate People
  • Blood for Blood
  • Priest
  • In the Field of Blood
  • I’ll Sleep when You’re Dead
  • On This Rock, I Will Build My Church
  • In Darkness, in Light
  • Loreley
  • Winter’s Dying Heart
  • I Will Die in it
  • The Things We Do for Love
  • Doomsday Disco
  • Blood & Glitter
  • Cha cha cha
  • Light Can Only Shine in the Darkness

 

 

+ artikkelit