Dö tarjoaa debyyttialbumillaan ”Tuho” metallipallot jalassa pakkomarssitettavan tahtiin kulkevaa doom-jyräystä. Metalliluola jututti koko yhtyettä levyn taustoista, genren nykytilasta sekä bändin tulevaisuudensuunnitelmista.
Mitkä ovat tunnelmat ensilevyn julkaisusta näin parin kuukauden jälkeen?
Mikäpäs tässä. Kalja on kylmää, vettä sataa ja ”Tuhosta” on tullut monipuolisia, pääosin erittäin positiivia, arvosteluja ympäri maailman.
”Tuhon” kansi näyttää pikaisella vilkaisulla psykologiselta musteläikkätestiltä. Tarkemmin vilkuilemalla siitä löytää kuitenkin monenlaista symboliikkaa. Haluatteko valottaa kansitaidetta enempää?
Big Dog, tuo lopun aikojen Warhol, joka siis vastaa kaikista meidän graffoista tiivistää asian loistavasti: ”Rrrrgghhh, rinnakkaisuniversumi, mustamateria, kuolo, helvetin portti ja verituli. Symmetrialla on SUURI merkitys kaikkeudessa.”
Voitteko kertoa hieman bändin historiasta, miten tähän pisteeseen on tultu?
Dö:n esimuoto syntyi jo 2007. Alkuun tyyli seilasi jossain Kyussin ja Clutchin välimaastossa, mutta alkuperäisen oikeasti osaavan laulajan poistuttua tempo putosi, tunnelma synkkeni ja Hank astui mikin ääreen. Pitkään soiteltiin matskua vaan treeniksen seinille, kunnes päätettiin äänittää ja julkaista pari biisiä. Ensimmäisen nimettömäksi jääneen EP:n saamasta pienestä, mutta positiivisesta vastaanotosta innostuneina tuutattiin sitten heti seuraavana vuonna ilmoille ”Den”-niminen EP. Tämän jälkeen alusta asti mukana kannuja paukuttanut Peat Rex joutui jättäytymään pois touhusta, mutta onneksi tilalle löytyi nopeasti rumpaleiden Hulk, Joe E. Deliverance (”E” tarkoittaa ”Epic”), joka toi sekä uusiin että vanhoihin Dö-biiseihin ihan uutta kulmaa ja jytkettä.
Takananne on nyt kolme julkaisua kolmen vuoden sisään. Jatkuuko yhtä tiheä julkaisutahti? Ilmeisesti materiaalin teossa ei ole ollut suurempia ongelmia?
Julkaisutahti ei todellakaan tule jatkumaan näin tiheänä. Meidän biisit syntyy käytännössä Iommin äpärälapsi Big Dogin riffien ympärille jamittelemalla ja sovittelemalla, eli sellaista ”pöytälaatikko täynnä valmiita runkoja” -tilannetta meillä ei ole. Ja hyvä niin, tämä sävellysmetodi sopii meille täydellisesti. Paskoilta tuntuvat ideat karsitaan pois nopeasti ja keskitytään tekemään hyvin ne muutamat asiat. ”Tuhon” biisithän kirjoitettiin ja tuotettiin kauhealla luomisen vimmalla sekä intuitiolla kokonaisuudessaan noin seitsemässä kuukaudessa. Se oli kaikessa hauskuudessaankin aika kuluttava prosessi, varsinkin kun kotimaan PR:ää lukuunottamatta hommat tehdään yhä DIY-meiningillä. Muutenkin nyt on hyvä pitää taukoa uusien biisien osalta sen verran, että pystytään jatkamaan suht puhtaalta pöydältä ja saadaan ne muutamat pimeydestä manattavat soinnut järjesteltyä taas uudella tavalla.
Mistä näin raskas ulosanti kumpuaa? Mitä pidätte vaikutteinanne/mitä soi levysoittimessa?
Kaikkien soittimissa soi kaikenlaista ihan laidasta laitaan. Ei pelkkää mättöä ja tuuttausta jaksa jatkuvasti kuunnella ja se tulee myös läpi noissa meidän biiseissäkin. Paljon on yhteisiä suosikkeja stonerin, doomin ja metallin saralta ja on todella vaikea nimetä selkeästi meihin vaikuttaneita bändejä. Paljon kuullaan Black Sabbath -viittauksia, mutta ei se kellekään meistä ole mikään ”the bändi”. Joku High on Fire lienee yksi suurimmista yhteisistä suosikeista, mutta jokaisella meistä on ne omat tietyt yhtyeet ja muusikot, jotka ovat vaikuttaneet omaan soittotyyliin ja musamakuun jo vuosia. Kärjistetysti voisi ehkä sanoa, että Big Dog edustaa grungea, Hank punkkia ja Joe D. döödistä. Jokainen meistä siis tuo tähän Dö-nimiseen soppaan omat mausteensa ja treeniksellä niitä sitten heitellään keitokseen ja maistellaan. Yhteisenä päämääränä meillä on valmistaa raskasta, tunnepitoista sekametelisoppaa.
Millainen kasvualusta Helsinki on bändille? Entä kuinka musiikkityylillenne riittää kysyntää? Uusia doom/stoner-bändejä tuntuu nykyään myös ilmestyvän melko tiuhaankin tahtiin. Onko joukosta vaikea erottua?
Meidän kanssa samaan genrelaatikkoon sopivia bändejä tuntuu tosiaan putkahdelleen etenkin tässä viime vuosina kuin suippomadonlakkeja sateella, mutta mikäs siinä, kyllä maailmaan doomia mahtuu. Toiset sitten toimii paremmin ja erottuu paremmin joukosta kuin toiset. Ja onhan joukossa paljon bändejä, joista kuulee heti mitä isompaa yhtyettä on lähdetty omassa touhussa seuraamaan. Omaperäisyys voi sitten olla kiinni vaikka yleissoudista, laulajasta tai sen sellaisesta, ei välttämättä pelkistä riffeistä tai groovesta. Ainakin kaikki orkesterit, kenen kanssa meillä on ollut ilo keikkailla, kuulostavat omilta itseiltään.
Ja kuten muuallakin, myös Helsingissä tarjonta ylittää kysynnän reippaasti eikä keikkapaikkoja ihan joka nurkalla ole. Ja tämä pätee toki muuhunkin kuin vain doomiin. Keikkoja on nihkeä saada, eikä tässä iässä enää jaksa ihan joka pizzerian ja lähiöpubin nurkassa käydä veivaamassa, eli meillä laatu korvaa määrän.
”Tuholla” lauletaan niin englanniksi, kuin suomeksikin ja jopa latinaksi. Bändin nimi on ruotsia. Mistä tällainen kielicocktail?
Hei miksipä ei? Vaikka etenkin ”Tuhon” lyriikoissa on toki paljon julistavuutta ja kannanottoa, niin meillä laulu on vain yksi instrumentti muiden joukossa. Lyrikointi vaan sujuu yhä parhaiten englanniksi, mutta koska elämässä pitää olla haasteita, päätti tuomion Runeberg Deaf Hank kokeilla kirjoittaa myös suomeksi. Pahempia traumoja prosessista ei jäänyt, joten jatkossa saattaa olla luvassa lisää kotimaista ulosantia.
Nimi syntyi aikoinaan ex tempore -heittona treeneissä ja samassa huumassa piirtyi myös logo, joka runnoi sen viimeisen naulan nimiarkkuun ja seuraavana hetkenä treeniksen seinällä killuikin jo puolitoistametrinen raakalaudasta tehty, punaisella valolla kruunattu logo. Loppu on historiaa.
Miltä bändin lähitulevaisuus näyttää? Mitä toivotte tulevalta?
Toivotaan nyt ihan aluksi, ettei se maailmanloppu ihan vielä tulisi ja ettei siitä oranssista tupeepellestä tule Jenkkien presidenttiä. Ja mitä tulee bänditouhuihin, niin käynnistellään tässä pikkuhiljaa riffilinjastoa ja aletaan manaamaan uusia biisejä synkkyyksistä. Ehkä julkaistaan jotain pientä jossain välissä, mutta seuraavaan täyspitkään menee varmaan tovi. Vielä ei myöskään ole liian myöhäistä julkaista ”Tuhoa” vinyylillä, joten elätellään toiveita, että löytyisi label tämän hoitamaan, kun ei ihan kaikkea ehdi tai viitsisi itse tehdä. Yritetty ainakin on.
Kuten todettu, ollaan tällaisiä oluessa marinoituja velliperseitä, jotka on jo vähän nirsoja sen suhteen missä soittaa. Livebakkanaaleja on kuitenkin hauska käydä välillä vetämässä, joten toivotaan tulevalta myös laadukkaita keikkoja hyvien bändien kanssa hyvissä paikoissa. Se keikka Roadburnissa kyllä maistuisi.
Terveisiä Metalliluolan lukijoille?
Kun näette välähdyksen, on jo liian myöhäistä.
P.S. Kuka kuolee?
Kaikki.
Haastattelu: Jari Ala-Kahrakuusi
Kuvat: Yhtyeen promokuvat
———————-
Dö nähdään torstaina 30. 6. Thorstai Of Doom-tapahtumassa Lepiksessä:
Thorstai of Doom 30.6.16
Kesäkuun viimeinen torstai on toivottomuutta täynnä! Sillä juuri ennen kuin Suvilahdessa sormet nousevat sarviksi ja niitti-nahka-pingviinimaski-bakkanaalit räjähtävät käyntiin, Lepiksen lavalle nousee kolme äänenpaineellaan kaiken elollisen ja elottoman tuhkaksi murjovaa orkesteria. Mikäs sen parempi syy vetää suojakännit Tuska-viikonloppua varten?
OVET klo 20.00
Asbestia matalasta katosta rapisuttavat:
20.30 LURK
https://www.facebook.com/lurkdoom
21.30 DÖ
https://www.facebook.com/doofficial666
22.30 GRAVE SIESTA
https://www.facebook.com/GraveSiesta
Liput 5€.
https://www.facebook.com/events/622283737948082/
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
