Haaskalintuja ja maailmanlopun tunnelmaa – Kuolemankellon uusi single ja video linjoilla

MAINOS:



Omintakeista protoheavya ja noiserockia soittava Kuolemankello julkaisee ensialbuminsa Perkeet lokakuussa. Eemeli Lehtosen, Tomi Helomaan ja Matti Kallion muodostaman trion lähtökohtana on soittaa äänekästä rokkia vanhan heavyn hengessä, ikään kuin Black Sabbath ja Tuomari Nurmio kohtaisivat treenikämpällä. Kirskuvien riffien ympärille leivotaan luonnosmaisia biisejä, jotka kaulitaan kokovartalokompein ja marinoidaan betonibunkkerissa. Kyseessä on omintakeinen bändi, ilman selkeää suunnitelmaa tai esikuvaa.

Yhtyeen tuore single, riffivetoinen Haaskalintu kirskuvine kitaroineen, edustaa hyvin Kuolemankellon musiikillista selkärankaa ja raadollinen luontoteema Perkeetlevykokonaisuutta. Haaskalintu on bändin jäsenten yhteinen livesuosikki, johon animaatiotaiteilija Malakiaksen ohjaama intensiivinen video valaa upeaa maailmanlopun tunnelmaa.

Katso video:

Kuolemankellon debyyttialbumi Perkeet julkaistaan 31.10.2025 CD:nä, digitaalisesti sekä tietysti kolmessa hienossa vinyylimuodossa, joista rajoitettu 50 kappaleen turkoosilla sävytetty läpinäkyvä vinyyli on saatavilla ainoastaan Svart Recordsin verkkokaupasta.

Kuuntele Kuolemankello: Haaskalintu (suoratoisto)

Tilaa Kuolemankello: Perkeet LP/CD

Lähde: Svart Records