Neljä vuotta ”Empiren” ja ”Promised Landin” välillä olisi nykypäivänä Queensrÿchelle tuntunut suhteellisen normaalilta ajanjaksolta, mutta vielä 1990-luvun alkupuolella kyse oli merkittävän pitkästä välimatkasta. ”Empire” oli ollut kaupallinen menestys, yltäen myyntiluvuissa jopa edeltäjänsä teemalevyklassikko ”Operation: Mindcrimen” ohi. Jo vähemmistä saavutuksista on historian aikana menetetty pelin henki, joten Queensrÿche ei ollut kadehdittavassa tilanteessa.
Yhtye vietti jälkikäteen katsoen liian pitkän rupeaman ”Empirea” seuranneella kiertueella, ja jäsenten väliset jännitteet olivat kiristyneet. Laulaja Geoff Tate kärsi suosion tuomista lieveilmiöistä ja harkitsi vakavasti lähtöä bändistä. Seurasi lähes kolmen vuoden tauko, soittajien latautuessa erossa toisistaan.
Lopulta Tate suostui palaamaan riveihin, mutta ”Promised Landia” kokoontui taltioimaan toimintatavoiltaan ja lähestymiskulmaltaan erilainen yhtye. Queensrÿchea kutsuttiin usein puolihalveksuen ajattelevan miehen metalliksi. Tässä oli totuuden siemen, mutta melodisilla mestariteoksillaan bändin maineen luonut kitaristi Chris DeGarmo sekä laulajana omaa luokkaansa johtanut Tate osasivat nivoa syvälliset teemat osaksi rikasta musiikillista kehystä, joka edellisellä vuosikymmenellä oli siivittänyt heidät mestariteoksesta toiseen.
Vuonna 1994 ryhmän musiikillinen ilmapiiri oli melankolinen ja selvästi kevyempi kuin aiemmilla levyillä. ”Empiresta” vastannut Peter Collins ei palannut tuottajaksi vaan aiemmin studioteknikkona työskennellyt James ”Jimbo” Barton palkattiin tehtävään. Demot työstettiin huolellisesti ja osa päätyi albumille sellaisenaan.
Rumpali Scott Rockenfieldin elämäntarinan lyhyesti kuvaavan intron jälkeen “I Am I” lyö pöytään erinomaisen esimerkin bändin kyvystä olla samanaikaisesti oman sielunsa ilmestymä ja heijastella muuttunutta musiikkimaailmaa. Tate huutaa ”The ever-present it!” ja on läsnä tulkinnassaan tavalla, joka on löydettävissä vain ja ainoastaan Queensrÿchen parhaissa hetkissä.
Levy on selvästi tunnelmallisempi kuin edeltäjänsä ja pääpaino tuntuu olevan balladeissa, joita erityisesti DeGarmo tuotti sävellyskynästään katkeamattomana virtana. Laatu on kohdallaan ja ”Promised Land” yltää vähintään kelvolliseen luokkaan pääasiassa näiden esitysten avulla.
”Bridge”, ”Out Of Mind” sekä ”Lady Jane” ovat huikean kauniita sävellyksiä, joissa DeGarmon ja Taten yhteistyö toimii parhaimmillaan. Kitaristi kirjoitti ”Bridgen” vaikeasta isäsuhteestaan ja Taten laulusuoritus mielisairautta luotaavassa ”Out Of Mindissa” hakee vertaistaan.
Albumin loppuolelta löytyy vielä ”Someone Else?”, josta pianoversion lisäksi on julkaistu jopa sinfonisia elementtejä sisältävä sovitus. Kappale on selvästi sisäänpäin käätyneempi kuin esimerkiksi ”Roads To Madness”, ja konkretisoi yhtyeen taivaltamaa matkaa vain 10 vuoden aikana.
LP:ssä olisi näiden esitysten pohjalta ollut aineksia kovaan suoritukseen. Valitettavasti ”Promised Land” ampuu itseään jalkaan nimikappaleen sekä ”Disconnectedin” kaltaisilla sekavuuksilla, joissa tuntuu kuin yhtye olisi kuunnellut kriitikoita ja alkanut ajatella tekemistään liikaa. Tate pohtii yhtyeen menestystä sekä sen tarjoaman luvatun maan suhdetta mielenkiintoisesti, mutta sanoma hukkuu täysin laulajan soittaman saksofonin ja muun päälle miksatun kakofonian sekaan.
Seesteisempi musiikki ja materiaalin epätasaisuus todennäköisesti estivät menneiden saavutusten tasoisen suosion, eivätkä houkutelleet uusia ystäviä bändin konsertteihin. Fanit eivät samaistuneet levyn tarinoihin, ja välissä kuluneet neljä vuotta olivat häivyttäneet Queensrÿchen ostavan yleisön mielistä. Albumi on myynyt toki platinaa ja ylsi listoilla ryhmän kovimpaan saavutukseen (Top-3), mutta klassikon asemaan se ei ole päässyt.
”Promised Land” sisältää useita hienoja hetkiä, mutta yhtye tuntuu epävarmalta astumaan askelta riittävän pitkälle suuntaan, jonne vetovoima sitä kiskoi. Tämä realisoitui vasta muutamaa vuotta myöhemmin yhdellä bändin uran parhaista teoksista ”Hear In The Now Frontier” jolla vietettiin DeGarmon jäähyväisiä sekä yhden aikakauden päätöstä.
7+/10
Ville Krannila
1.9.28 A.M.
2.I Am I
3.Damaged
4.Out Of Mind
5.Bridge
6.Promised Land
7.Disconnected
8.Lady Jane
9.My Global Mind
10.One More Time
11.Someone Else?
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}