MAINOS:



Hyvinkäällä järjestetään vuosittain kotimaiseen elokuvaan ja musiikkiin keskittyvä Red Carpet Festival kaupungin historiallisessa Villatehtaan miljöössä, joka on metallifaneille tutumpi Steelfest-tapahtumasta. 

Red Carpet Festival veti elokuun lopussa 26.8.–1.9.2024 Hyvinkäälle joukoittain musiikin ja elokuvan ystäviä. Festivaalin aikana kaupungin elokuvateatterit ja Hyvinkääsali täyttyivät elokuvanäytöksistä, kun taas Villatehtaalla järjestettiin konsertteja niin sisällä kuin ulkona. Lisäksi festivaalilla oli tarjolla monipuolisia oheistapahtumia kaikenikäisille, mukaan lukien ennakko- ja juhlanäytöksiä.

Tänä vuonna festivaalin yhteydessä Hyvinkään Willan Tähtiraitti sai arvokkaat lisäykset, kun ansioituneiden näyttelijöiden Heikki Kinnusen ja Anja Pohjolan valetut kädenjäljet paljastettiin. Red Carpet Festival tarjosi jälleen tilaisuuden nähdä lukuisia elokuvien näyttelijöitä ja tekijöitä juhlimassa ja promoamassa uusimpia teoksiaan.

Musiikkiohjelma painottui tapahtumalle ominaisesti siirappisemman ja yleisöystävällisen radiopopin puolelle, mutta perjantai toi mukanaan poikkeuksen, kun lavalle astui rautalankametallia soittava Viikate. Yhtyeen esiintyminen oli kytköksissä samana päivänä ennakkoon esitettyyn ”Hevimpi reissu” -elokuvaan, joka on kulttimaineeseen nousseen ”Hevi reissu” -elokuvan jatko-osa.

Impaled Rektumin vastaanotti Hyvinkääsalin edessä Red Carpet -tapahtuman järjestäjä näyttelijä Antti Luusuaniemi. Kuva: Pete Alander

”Hevimpi reissu” esitettiin Hyvinkääsalissa, ja paikalla oli elokuvan näyttelijäkaarti, eli Impaled Rektum -yhtyeen jäsenet, sekä tuottajia ja muita taustatekijöitä. Esityksen jälkeen he vastasivat yleisön kysymyksiin, mikä tarjosi mielenkiintoisia näkökulmia esimerkiksi siihen, miten vuoden 2023 Wacken Open Air -festivaalin mutakaaos vaikutti elokuvan kuvauksiin.

Erityisen huomionarvoista oli, että elokuvaan saatiin mukaan Babymetal-yhtyeen kolmikko, mikä onnistui tuottajan japaninkielisen monologin ansiosta, jonka hän esitti työryhmien välisessä Zoom-kokouksessa.

Kuva: Pete Alander

”Hevimpi reissu” täytti suurin piirtein kaikki odotukset ja oli juuri sitä, mitä Yngwie Malmsteenin sanoin voi kuvailla: ”More Is More” – enemmän kaikkea. Siinä missä ensimmäinen elokuva keskittyi suomalaisen pikkukylän metallibändin kasvukipuihin, jatko-osa vie yhtyeen Euroopan suurimmille hevifestivaaleille. Matkan varrella nähdään takaa-ajokohtauksia, räjähdyksiä ja enemmän tai vähemmän onnistunutta huumoria.

Näyttelijäkaarti suoriutuu rooleistaan lähes täydellisesti, ja erityisesti metallipuritaani Xytrax, joka valloitti metallifanien sydämet jo ensimmäisessä osassa, loistaa jälleen. Babymetalin kanssa käsikirjoitettu kohtaus on erityisen onnistunut ja saa niin sanotut ”tosihevarit” kiemurtelemään penkissään.

Elokuvan tuottajat mainitsivat jo miettineensä kolmatta osaa, ja mahdollisena kuvauspaikkana on suunniteltu Japania. Yleisön Q&A-osiossa esitettiin erinomainen idea, jossa Xytraxille kehitettäisiin rakkaustarina seuraavaan elokuvaan.

Alkuperäinen ”Hevi reissu” onnistui yllättämään positiivisesti, sillä odotuksia ei elokuvaa kohtaan ollut. Onnistunut ykkösosa onkin ansainnut kansainvälistä kulttistatusta syystä. Moni metalligenreen liittyvä elokuva epäonnistuu aitoudessaan, mutta molemmat ”Reissu”-elokuvat ovat onnistuneet vangitsemaan oikean ”TRVE KVLT” -henkisen tunnelman. Musiikki on laadukasta heviä, eikä mitään kasarirock/AOR -tyylistä munien puhaltelua – vaikka toki sillekin on oma paikkansa.

Vaikka ”Hevimpi reissu” ei ensi katsomalla ehkä yltänyt ykkösosan tasolle, se tarjoaa hyvän jatkumon Impaled Rektumin tarinalle. Itse olisin ehkä toivonut hieman vähemmän överiyttä, ja mahdollisessa kolmannessa osassa olisi mukava nähdä paluu kotimaan maalaispitäjään, ”back to basics” -henkeen.

Ja jos mukaan saataisiin vielä jotenkin Jouni Tulkku ja Tähtiviikset, se olisi kirsikka kakun päällä.

Elokuvan jälkeen ilta jatkui Villatehtaan alueella, jonka glamourin keskellä odotti illan hevimpi konsertti.

Viikate oli mitä sopivin hevibändivalinta Red Carpetille. Hiemankin synkempi metalli olisi saattanut karkoittaa yleisöä, mutta Viikate keräsi perjantai-illan pimenevään iltaan hyvät jamit soittaen musiikkia myös marraskuussa ilmestyvältä Hiljainen-albumilta. Yhtyeen yli kymmenen albumin kappaleista on mistä valita ja illan aikana kuultiinkin tukullinen vanhoja ja uusia hittejä.

Viikate saapuu Hyvinkäälle uudelleen 5.12.2024 Hyvinkääsaliin osana Hiljainen-kiertuetta.

Viikate kuvagalleria:

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.