Kotimainen doom metal -yhtye Sarajah on allekirjoittanut italialaisen Argonauta Recordsin kanssa levytyssopimuksen ja yhtye julkasee debyyttialbuminsa keväällä 2024.
Bändi kommentoi: ”Olemme innoissamme yhteistyöstä Argonauta Recordsin kanssa. Kaksi neljästä bändin jäsenestä on työskennellyt levy-yhtiön kanssa aiemmin.”
Laulaja Magus Corvus toteaa: ”Olen tuntenut Argonautan pomo Geron jo vuosia, sillä hän on julkaissut sekä Church of Voidin että Fimirin albumit. Joten tuntui todella luonnolliselta valinnalta, että Sarajah liittyi Argonauta-perheeseen. Ja olen todella iloinen, että Gero tunsi samoin! En voisi olla onnellisempi, jos totta puhutaan. Tunnen kunniaa edustaa Sarajahin täyspitkää albumia yhdessä Argonautan doom metal -suuruuksien, kuten henkilökohtaisen suosikkini Convictionin, kanssa. Sarajah on nyt löytänyt henkisen kotinsa.'”
Sarajah perustettiin kitaristi J.H. toimesta soittamaan raskasta metallia, joka ammentaa vaikutteita vanhoilta mestareilta kuten Black Sabbath, Trouble ja Saint Vitus. Tärkeää oli tuoda esiin luontoon ja mytologiaan juurtuneita teemoja, jotka liittyvät pohjoismaiseen kulttuuriin. Nimi Sarajah viittaa suureen myyttiseen mereen pohjoisessa. Laulaja Magus Corvus ja rumpali H. Wizzard liittyivät bändiin vuonna 2020. He soittavat myös doom metal -bändissä nimeltä Fimir, joka on saman levy-yhtiön kanssa. Kokoonpano täydentyi vuonna 2021, kun basisti ja kitaristi Jeff Pekkilä liittyivät bändiin. Bändi astui Electric Fox Studiosiin alkuvuodesta 2023 äänittämään debyyttialbumiaan.
Yhtye julkaisi ensimmäisen kappaleen ”Sarajah”:
Linkit:
https://www.facebook.com/
https://sarajah.bandcamp.com/
https://www.argonautarecords.
Lähde: Grand Sounds PR