Teatraalista goottirockia soittava The Funeral Portrait valmistautuu halloweeniin julkaisemalla uuden EP:n

Promokuva: Aaron Mash
MAINOS:



Tiedote 13.10.2023

Atlantalainen The Funeral Portrait on Better Noise Musicin uudemman kastin kiinnityksiä, joka valmistautuu ensimmäisen albuminsa julkaisuun uuden levy-yhtiönsä tallista. Ennen täyspitkää levyä bändi kuitenkin tarjoaa faneilleen herkkupalan Sounds From Beyond The Abyss (VOL.1) -EP:n muodossa. Julkaisu sisältää yhtyeen oman Voodoo Doll -sinkun kahden eri version lisäksi coverit Tears For Fearsiltä sekä Radioheadilta.

”Tämän EP:n on tarkoitus olla hauska irtiotto, pieni tiiseri faneillemme sillä välin kun viimeistelemme täyspitkää albumiamme”, laulaja Lee Jennings kertoo ja jatkaa:

”Bändimme tarinassa nämä kappaleet ovat kuin joiltakin levyiltä löytyvät salaiset piiloraidat. Ne esittävät eräänlaista vaihtoehtoista todellisuutta – siksi EP koostuu covereista sekä vaihtoehtoisista versioista omista kappaleistamme.”

Sounds From Beyond The Abyss (VOL.1) -EP julkaistaan Mad World -biisin hypnoottisen videon kera.

“Jokainen joka on tavannut bändiämme yli 45 sekunnin ajan, tietää, että olemme kaikki suuria Donnie Darkon faneja. Joten kun aloimme miettimään mahdollisia covereita, Mad World oli itsestäänselvä valinta. Versiomme nojaa täysin tunnelman ja viban esiin tuomiseen. Etsimme balanssia The Funeral Portraitin olemuksen ja Samhainin hengen välillä varsinaisen halloween tunnelman aikaansaamiseksi, ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen!”, Jennings niputtaa.

Sounds From Beyond The Abyss (VOL.1) -EP:n kappalelistaus:
1. Voodoo Doll (From Beyond The Abyss)
2. Mad World (Tears For Fears cover)
3. Creep (Radiohead cover)
4. Voodoo Doll

THE FUNERAL PORTRAIT | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Promokuva: Aaron Mash