Asking Alexandrian tulevan ”Where Do We Go From Here?” -albumin julkaisupäivä julki

Yhtye suuntaa syksyllä The HUn kanssa Yhdysvaltoja halkovalle Psycho Thunder -kiertueelle

Tänä syksynä Asking Alexandria suuntaa Pohjois-Amerikan kiertueelle yhdessä hunnirock-yhtye The HUn kanssa, joka myös nähtiin vastikään Suomessa Tuska Festivaaleilla. Samalla kiertueella mukana ovat myös Bad Wolves sekä Zero 9:36.
MAINOS:



Tiedote 7.7.2023

Juhannuksena Nummirockissa vieraillut Asking Alexandria on ilmoittanut tulevan Where Do We Go From Here? -albuminsa julkaisupäiväksi 25.8. Kyseessä on yhtyeen kahdeksas täyspitkä studioalbumi. Better Noise Musicin tallissa majaileva brittipoppoo julkaisi toukokuussa ensimmäisen singlen Dark Void tulevalta levyltään, jonka jälkeen kuultiin myös tuplasinkku Psycho & Bad Blood.  Bad Blood sai tänään seurakseen myös lyriikkavideon.

Tulevan Where Do We Go From Here? -albumin lupaillaan edustavan yhtyeen tavaramerkeiksi muodostuneita elementtejä, kuten perinteisen metalcore-soundin ja experimentaalisen elektronisen äänimaailman luonnollista yhdistymistä sekä sanoituksia, jotka käsittelevät pettymyksiä, ahdistusta sekä masennusta.

”Where Do We Go From Here? -albumiin kulminoituu koko matkamme yhtyeenä. Olemme työskennelleet kovasti saadaksemme tuotua tälle albumille koko tuotantomme parhaat puolet. Olemme ottaneet elementtejä kaikilta tekemiltämme julkaisuilta, ja fanimme tulevat varmasti huomaamaan näitä vaikutteita. Olemme äärimmäisen ylpeitä tästä levystä, emmekä malta odottaa, että kaikki pääsevät kuulemaan sen kokonaisuudessaan!”, yhtyeen kitaristi Ben Bruce kommentoi.

Tänä syksynä Asking Alexandria suuntaa Pohjois-Amerikan kiertueelle yhdessä hunnirock-yhtye The HUn kanssa, joka myös nähtiin vastikään Suomessa Tuska Festivaaleilla. Samalla kiertueella mukana ovat myös Bad Wolves sekä Zero 9:36.

WHERE DO WE GO FROM HERE? -kappalelistaus:
1. Bad Blood
2. Things Could Be Different
3. Let Go
4. Psycho
5. Dark Void
6. Nothing Left
7. Feel
8. Let The Dead Take Me
9. Kill It With Fire
10. Holding On To Something More
11. Where Do We Go From Here?

ASKING ALEXANDRIA | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR