Stina Girs Unén-metallibändin keulille – uusi single ”Bring Back The Night” kuunneltavissa

Bändikuva: Jone Matilainen www.jonematilainen.com
MAINOS:



Tiedote 14.6.2023

Pari vuotta sitten perustettu modernin metallin taitaja Unén on saanut musiikkinsa palaset enemmän kuin kohdilleen. Nykyaikaisen, myös progen ja popin elementtejä hyödyntävän heavybändin kevät on ollut todellista uudistumisen aikaa.

Tuore laulaja, aikoinaan Idolsin kautta julkisuuteen noussut ja sittemmin sooloartistina toiminut Stina Girs on tuonut kokonaisuuteen syvyyttä, ja lopputulos on komeaa kuultavaa.

”Onnistuimme tänä keväänä saamaan riveihimme varsinaisen helmen”, Unén-miehistö iloitsee.

”Olen aina ollut sydämeltäni metalli-ihminen, ja tuntuu kuin olisin tullut kotiin kaikkien näiden vuosien jälkeen”, Stina lisää.

Yhteistyö Stinan kanssa alkoi tuottaa hedelmää hienosti.

”Julkaisimme maistiaisena toukokuussa Evanescence-coverin Made of Stone. Siitä kuulee, miten huima syvyys ja tunne välittyy Stinan laulusta. Hänen soundinsa todellakin toimii raskaassa musassa, ehkä juurikin Evanescencen ja miksei myös Within Temptationin hengessä”, bändi visioi.

16. kesäkuuta julkaistava Bring Back The Night on yhtä aikaa suuri, koskettava, tarttuva ja iskevä.

“Bring Back The Night kertoo, miten valmiissa ja nälkäisessä iskussa Unén on. Tämä biisi on meille uuden alku: lisää on tulossa vielä kesän aikana. Olemme soittajina varsin kokenut bändi ja tähän asti olemme hoitaneet koko tuotannon itse alusta loppuun, mutta olemme toki avoimia muillekin vaihtoehdoille.”

Unén on:
Stina Girs – laulut
Kimmo Pitkänen – kitarat
Harri Moilanen – kitarat
Petteri Sinervä – koskettimet
Saska Ketonen – rummut
Tomi Kallava – bassot

FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY | WEBSITE | YOUTUBE


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Bändikuva: Jone Matilainen www.jonematilainen.com