Uraaniputki julkaisi uutta musiikkia

Promokuva: Vera Lakovaara
MAINOS:



Tiedote 9.6.2023

Uraaniputki on vuonna 2019 Oulussa perustettu uuden aallon rockyhtye, jonka juuret ovat vahvasti garage-, indie- ja punk-estetiikassa. Bändistä löytyy salaa vahvistimen volyymia säätävien kitaristien ja rumpalin lisäksi tunnelmaa sakeuttava puhallinsoittaja sekä perkussionisti, jotka myös kilvan välttelevät bassokitaran vartta.

”Oikeastaan Uraaniputki syntyi ihan vahingossa. Missään vaiheessa ei olla käyty keskustelua, että nyt perustetaan bändi. Sen vaan tuli luonnostaan. Kaikki ollaan oltu kavereita tai tuttuja aiemmin ja sitten lähdettiin vaan soittamaan.

Meininki seilaa hitaammasta groovesta kunnon jytään, mutta punaisena lankana on koristella tykitysmusaa ripauksella psykedeliaa sekä kaikella mahdollisella ja mahdottomalla. Keikoilla tapahtuu myös asioita ja mennään lujaa. Lapsuuden sankarini sanoin: Se ei pelaa joka pelkää!”, perkussioista, bassosta sekä taustalauluista vastaava Oula Lipponen kertoo.

Uraaniputki on julkaissut tähän mennessä Kauheeta Paskaa. -EP:nsä lisäksi nipun singlejä, kuten viimeisimmät Taju Menee sekä Oksat Pois!. Nyt vuorossa on kuitenkin yhtyeen debyyttialbumin ensimmäinen singlelohkaisu Sitä se on.

”Sitä se on on tällanen astetta iisimpi rokin polkasu. Välillä jopa seesteistä tunnelmaa, semmosta mitä sunnuntaiaamuna saattaa ihminen kokea. Oltiin eräs kesäinen maanantaiaamu päädytty Femman jameilta samaan osoitteeseen nukkumaan, ja pienessä päänsäryssä päätettiin lähteä treenikämpälle vähän soittelemaan. Soittelun, jammailun ja loiventavan ohessa syntyikin meidän esikoislevyn esikoissinglen sikiö, joka tässä 9-12 kuukauden aikana kasvoi aikuiseksi ja lähtee nyt maailmalle, pois kodistaan pöytälaatikon sisältä.”

Tulevaa debyyttialbumiaan Uraaniputki on äänittänyt useissa eri paikoissa. Välillä äänityssessioita on pidetty jopa ulkona. Äänitysten avainsanana onkin ollut luova kaaos.

”Onhan isossa studiossa omat etunsa, mutta jotenkin se toiminnan jäykkyys ja kliininen ympäristö ei kannusta luovaan kaaokseen mitä ehdottomasti tarvitaan. Pahimmassa tapauksessa siellä on vielä joku kaavoihinsa kangistunut ja kalkkiutunut setä pätemässä”, yhtye linjaa.

Uraaniputki on:
Petrus Poikkimäki – Laulu & kitara
Lassi Koivuluoma – Kitara & basso
Nestori Määttänen – Basso, puhaltimet, koskettimet & taustalaulut
Oula Lipponen – Perkussiot, basso & taustalaulut
Olli Tahkola – Rummut & laulu

URAANIPUTKI | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY | YOUTUBE


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Promokuva: Vera Lakovaara