Tiedote 19.5.2023
Helsinkiläinen Orbiter julkaisee syyskuussa debyyttialbuminsa Hollow World italialaisen Argonauta Recordsin kautta. Nyt levyltä on julkaistu myös musiikkivideon muodossa kappale Beneath, joka edustaa tulevan levyn energisempää osastoa. Kvartetti pohjaa soundimaailmaansa raskaaseen riffittelyyn ja doom metal -sävytteiseen ilmaisuun, mutta mukana on myös aimo annos niin grunge-vivahteita kuin eteeristä psykedeliaakin.
”Beneath kertoo siitä kuinka elämän raskaat kokemukset tuntuvat hukuttavan alleen, sekä kamppailuista niiden kivuliaiden pyörteiden läpi. Välillä täytyy vain pidättää henkeään ja odottaa oikeaa virtausta, joka johdattaa takaisin pinnalle. Beneath on yksi energisimpiä kirjoittamiamme kappaleita, ja siksi haluttiin tehdä sille myös vähän vauhdikkaampi ja huuruisempi musavideo”, yhtyeen solisti Carolin Koss kertoo.
Tuleva albumi on äänitetty Coal House ja Soundwell studioilla Hiili Hiilesmaan ja Sakari Ikosen toimesta. Albumin masteroinnista on vastannut Ted Jensen, joka tunnetaan yhteistyöstä mm. The Eaglesin, Alice In Chainsin ja Mastodonin kanssa. Hollow World julkaistaan 22. syyskuuta digitaalisesti, CD:nä ja vinyylinä.
Beneath-single kuunneltavissa myös Spotifyssa: https://spoti.fi/3oblEX8
Orbiter keikkailee kesällä seuraavasti:
10.6.2023 Enlightery Puotila, Helsinki. Mukana Rapid, Radux, Green King ja Emissary.
1.7.2023 Aavikko-fest, Paimio.
Kokoonpano:
- Carolin Koss – laulu
- Alexander Meaney – kitarat
- Tuomas Talka – basso
- Sami Heiniö – rummut
Beneath -single (Argonauta Records, 2023)
The Deluge -EP (2020)
Bone to Earth -single (2019)
Anthropocene -single (2019)
Lähde: Vastus Promotions
Kuva: Pauli Boström