Slash feat. Myles Kennedy & The Conspirators julkaisi uuden singlen “Fill My World”

Kuvakaappaus
MAINOS:



Slash feat. Myles Kennedy & The Conspirators julkaisi uuden singlen “Fill My World”.

Maailman suurimpiin kitaralegendoihin lukeutuva Slash julkaisee helmikuussa 2022 uuden albumin Slash Ft. Myles Kennedy & The Conspirators -yhtyeensä kanssa. Nokkelasti nimetty ”4” on yhtyeen neljäs albumi. Levyn tuotti Dave Cobb, ja se äänitettiin Nashvillessä, legendaarisen RCA-studion A-huoneessa. Bändi päätti tällä kertaa äänittää biisit sataprosenttisen livenä, sooloja ja lauluosuuksia myöten, mikä antaa levylle aivan omanlaisensa soundin. Ensimmäinen single The River is Rising on julkaistu Los Angelesissa kuvatun videon kera.

“Levy sävellettiin jo ennen pandemiaa kahta tai kolmea kappaletta lukuunottamatta”, Slash kertoo. “The River is Rising oli viimeisiä biisejä mitä kirjoitin ennen esituotannon aloittamista, ja tuoreutensa ja energiansa takia se oli ensimmäinen kappale, jonka kimppuun kävimme.”

“Teksteissä käsitellään sitä, kuinka ihmisiä voidaan aivopestä jollakin vaarallisella idealla”, laulaja Myles Kennedy jatkaa. “Palloteltuamme demoa edestakaisin muutaman kerran olin aika varma siitä, että tässä olisi albumin avausraita.”

4-albumilla on myös kunnia olla uuden Gibson Records -levy-yhtiön ensimmäinen julkaisu koskaan. Slash on ollut jo yli 30 vuotta Gibson-kitaroiden kuuluisimpia käyttäjiä ja yhtiön tärkeimpiä mannekiineja, joten oli vain luontevaa, että juuri Slash Ft. Myles Kennedy & The Conspirators olisi uuden lafkan ensimmäinen kiinnitys. Yhteistyössä BMG:n kanssa julkaistavan albumin yhteydessä lanseerataan myös uusi Slash Les Paul Standard 4 Album Edition -kitara.

Helmikuun 11. päivänä ilmestyvää albumia seuraa Yhdysvaltojen kiertue, jonka kaikki päivät löytyvät täältä. Liput tulevat myyntiin 29. lokakuuta.

Muun muassa rajatun 500 kappaleen nimmariversion ja kaikki muut tulevan albumin siistit paketit voi katsastaa ja tilata ennakkoon nyt täältä.

Linkit:

GIBSON.COM | TWITTER | INSTAGRAM | FACEBOOK | GIBSON TV

SLASHONLINE.COM | FACEBOOK | TWITTER | SPOTIFY | INSTAGRAM | YOUTUBE

BMG.COM


Lähde: Ginger Vine Management & PR / Slash

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.