Pyre of Hypocrisylta toinen näyte tulevalta EP:ltä

Kuva: Susanna Raitamaa
MAINOS:



Tiedote 9.12.2021

Konkareista koostuva tamperelainen death metal -yhtye Pyre of Hypocrisy julkaisee toisen EP:nsä ”Altar of Burning Chaos” kasettina joulukuun 10. päivä. Ehtaa vanhan liiton death metalia paiskova kalmakopla käsittelee tulevalla pienjulkaisullaan mm. niin uskontojen mielettömyyttä kuin ihmismielen mustimpia aukkoja. Nyt julkaistussa toisessa näytekappaleessa ”Malicious Domination” kiteytyykin hyvin yhtyeen musiikillinen ja sanoituksellinen linja.

”Tässä juuri ennen studiosessioita valmistuneessa biisissä käsitellään vihaa vallankäytön välineenä. Perinteinen keppi ja porkkana -asetelma viedään äärimmäisyyksiin, kun sanoitusten henkilö alkaa toteuttamaan visioitaan. Kaverin think big -ideologia on valjastettu väkivallalla ja lopulta hän kuvittelee olevansa jumala, jolla on oikeus tehdä täysin mitä tahtoo ilman minkäänlaisia moraalin asettamia rajoja”, laulaja Frank kertoo avausraidan sisällöstä.

Lokakuussa EP:ltä ilmestyi ensimmäinen single ”Raped And Paralyzed”.

1. Malicious Domination
2. Religious Feast
3. Raped and Paralyzed
4. Forsaken
5. All Dying Lies

Yhtye esiintyy keikalla Tampereen Varjobaarissa 22.1.2022 yhdessä Putrid Defecationin ja Betelzeusin kanssa.

KOKOONPANO
Frank – laulu (ex-Crystalic & ex-Steep)
Jukkis – kitara (ex-Saattoväki)
Tape – kitara (Clamosum)
Jari – basso (A.R.G. & StoneSoul)
Tomi – rummut

https://www.facebook.com/Pyre-of-Hypocrisy-107355457455121
https://pyreofhypocrisy.bandcamp.com/releases


Kuva: Susanna Raitamaa
Lähde: Metal Asylum Promotions

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.