Tarja Turunen ja Pentti Hietanen ainutlaatuiselle yhteiselle konserttikiertueelle toukokuussa 2022

MAINOS:



Tiedote 3.12.2021

Suomen kirkkaimpiin laulajatähtiin luketuvat Tarja Turunen ja Pentti Hietanen yhdistävät voimansa ensi toukokuussa toteutuvalla yhteiskiertueella. Kaikkiaan 13 konserttia ja kaupunkia sisältävän kiertueen ohjelmisto sisältää kummankin unohtumattomimpia sävelmiä. Luvassa on myös kaksikon yhteisiä numeroita, joissa Turusen kirkas sopraano ja Hietasen upea tenoriääni soivat duettona.

Upean kansainvälisen uran tehnyt Tarja Turunen julkaisi viimeisimmän Closer to the Sky -singlensä, joka on täysin uusi aluevaltaus: tulevaa levyä on työstetty yhdessä saksalaisen edm-suuruus Torsten Stenzelin kanssa. Outlanders-nimellä kulkevassa projektissa ovat mukana myös muun muassa progejätti Yesin entinen kitaristi Trevor Rabin, Joe Satrian, Marty Friedman sekä Mike Oldfield.

Pentti Hietasen laaja-alainen ura upeiden ooppera- ja viihdeisävelmien tulkitsijana alkoi jo 1990-luvun lopulla, ja toden teolla mies on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin esimerkiksi Con Amore– sekä Rakastan elämää -albumeillaan.

Kiertue alkaa 5. toukokuuta Hyvinkäältä ja matkaa halki Suomen päätyen lopulta Varkauden Warkaus-salin 23. toukokuuta.

TO   5.5.2022    Hyvinkää, Hyvinkääsali
PE   6.5.2022    Porvoo, Taidetehdas
SU   8.5.2022    Lahti, Sibeliustalo
MA   9.5.2022    Hämeenlinna, Verkatehdas
TI    10.5.2022    Turku, Logomo
PE  13.5.2022    Mikkeli, Mikaeli
LA   14.5.2022    Kotka, Konserttitalo
SU  15.5.2022    Lappeenranta, Lappeenranta-sali
MA  16.5.2022    Kouvola, Kuusankoskitalo
PE   20.5.2022    Iisalmi, Kulttuurikeskus
LA   21.5.2022    Kuopio, Musiikkikeskus
SU  22.5.2022    Jyväskylä, Paviljonki
MA  23.5.2022    Varkaus, Warkaus-sali

59 euron hintaiset ennakkoliput kaikkiin konsertteihin tulevat myyntiin ensi viikon keskiviikkona 8. joulukuuta kello 9.00.
Paikkakunnasta riippuen liput ovat saatavilla joko Ticketmasterissa tai Lippu.fi:ssä.

www.tarjaturunen.com
www.penttihietanen.fi

Lähde: Loud’n Live Promotions Oy Ltd

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.