Shock rockin legendan Alice Cooperin uran hienoimpia levytyksiä listattaessa huomio yleensä kääntyy 45–50 vuoden takaisiin hetkiin, Euroopassa ja Suomessa puolestaan muistetaan yhtä reilu 30 vuoden takainen ”Trash” ja miljoonien myyntilukuihin siivittänyt hitti ”Poison”. Alicen diskografian henkilökohtaisilta kärkipaikoilta löytyvä ”Dragontown” täyttää 20 vuotta, mutta aikanaan sen julkaisu jäi viikkoa aiemmin New Yorkissa koettujen traagisten tapahtumien varjoon ja levy tuntuu unohtuneen kellariin kuin pölyyntynyt lepakkologolla varustettu pesäpallomaila.
”Dragontown” ilmestyi vuosi Cooperin uralle uutta nostetta luoneen ”Brutal Planetin” jälkeen ja on suurelta osin jatkumo samaa raskaampaan sekä modernimpaan musiikilliseen kehikkoon. Albumi jalosti samalla soundia kohti perinteisempää sekä kierompaa Alice Cooperia. Lopputulos on erinomainen ja ”Dragontown” oli kiistatta kieroin Cooper-levy lähes 20 vuoteen. Yhdessä 2005 ilmestyneen ”Dirty Diamondsin” kanssa se on yhä veteraanin tämän vuosituhannen onnistunein kokonaisuus.
Kuten ”Brutal Planetilla”, Bob Marlette hoiti tuotantovastuun vanha legenda Bob Ezrinin hääriessä taustalla. Samoin Marlette ja Cooper hoitivat sävellystyöt jälleen kahdestaan. Kitaristit Ryan Roxie ja studiosessioiden vakiokasvo Tim Pierce, basisti Greg Smith ja arvostettu studiorumpali Kenny Aronoff täydensivät kokoonpanon. Marlette soittaa myös osan kitara- ja basso-osuuksista.
Suuri osa ”Dragontownista” saatettiin työstää samoissa sessioissa kuin ”Brutal Planet”, mutta nyt kyse ei ole heikomman materiaalin säästämisestä myöhempään ajankohtaan. Pikemmin temaattisesti yhteensopiva sekä tummempi musiikki sovitettiin ”Brutal Planetille” raskaan kuuntelukokemuksen aikaansaamiseksi ja moni-ilmeisemmät sovitukset ohjattiin seuraavan vuoden albumille. Kitarat soivat alavireisenä ajoittain vuosituhanneen vaihteessa suurta suosiota nauttineen Marilyn Mansonin tapaan, mutta soundi on päälinjaltaan hyvin uskollinen Cooperin hengelle.
Julkaisun aikoihin 53-vuotiaana Alice Cooper kuulostaa ”Dragontownilla” virkeältä, ilkeältä ja yllätykselliseltä. Huumori on mustaa ja mestarin parasta vuosikymmeniin. Jo heti alkuun soiva ”Triggerman” on tarttuva ja väkevä avaus. Nimikappale yhdistää hienosti ”Brutal Planetin” tumman soundin ja Alicen perinteisen melodiatajun. Elviksen aikanaan 1970-luvulla tavannut Cooper muistelee sankariaan ”Disgraceland”-parodialla, biisi on loistava teos, josta puristit saattoivat loukkaantua, mutta ainoastaan Alice olisi voinut esittää tämän uskottavasti.
”Disgracelandin” erinomaisuudesta huolimatta albumin kohokohdaksi nousee ”Fantasy Man”, joka esitettiin myös livenä seuranneella kiertueella. Huolimatta selvästä singlepotentiaalista, yksittäisiä kappalelohkaisuja ei poikkeuksellisesti levyltä saatu lainkaan julki. Alice laulaa vino hymy kasvoillaan: ”I’m homophobic, don’t do aerobics
Just lay around and catch a buzz.” Yhteiskuntakriittisyyden ja kohtuuttoman herkkänahkaisuuden aikakaudella sanoitukset 20 vuoden takaa osuvat maaliin loistavasti.
Aivan täydellinen ”Dragontown” ei ole. Päätöksenä soiva ”The Sentinel” kuulostaa jo siltä kuin luovan arsenaalin viimeiset sentit ovat kadonneet kirstusta ja ”Every Woman Has A Name” on jälleen turhan selvä pastissi ”Only Women Bleed” -klassikosta. Jostain syystä Alice kokee tarvetta jatkuvasti uusia vuoden 1975 balladiaan, joka ei ole ylitettävissä.
Seuranneella ”Descent Into Dragontown” -kiertueella vankka Suomen vierailija Cooper nähtiin jälleen Helsingin Jäähallissa ja Company Of Snakesin kanssa marraskuussa 2002. Show oli taatun laadukas ja uudet biisit istuivat settiin mainiosti. Jostain syystä levy on ohitettu myöhempien vuosien Alice Cooper -settilistoissa kokonaan, mutta suosittelen kaivamaan sen jälleen merkkipäivän kunniaksi levylautaselle. ”Dragontown” on Alicea parhaimmillaan.
8+/10
Ville Krannila
1.Triggerman
2.Deeper
3.Dragontown
4.Sex, Death And Money
5.Fantasy Man
6.Somewhere In The Jungle
7.Disgraceland
8.Sister Sara
9.Every Woman Has A Name
10.I Just Wanna Be God
11.It’s Much Too Late
12.The Sentinel
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}