Cradle Of Filth onnistui pahastuttamaan musiikkimaailmaa neljällä ensimmäisellä kovatasoisella albumillaan, ja vuosituhannen vaihduttua pyrki yhtye vielä kunnianhimoisempiin saavutuksiin ”Damnation And A Dayn” myötä. Levyä voidaan pitää jonkinlaisena vedenjakajana ”maailman likaisimman bändin” pitkällä uralla.
Uran alkupään tuotannosta etenkin ”Dusk… And Her Embrace” sekä ”Cruelty And The Beast” olivat vuosituhannen taitteeseen mennessä saavuttaneet jo lähes klassikkostatuksen, ja yhtyeen koko ulosanti oli täyttä pimeyttä, murhaa sekä noituutta. ”Damnation And A Day” katkaisi tuon putken, ja yllätti tarjoilemalla melodisempaa, rockaavampaa ja erityisesti popimpaa Cradle Of Filthiä.
Albumi aloitti yhtyeen ”pop-trilogian”, johon luetaan kuuluvaksi myös sitä seuranneet ”Nymphetamine” sekä ”Thornography”. Tyylilaji kääntyi myös monen kirjoilla kauhun sävyttämästä black metalista sinfonisen extreme metalin puolelle. Musiikin turha laatikointi on aina hieman tylsää, mutta kertonee jotain eri aikakausina käytetystä ilmaisusta, tyylisuunnasta sekä näiden muutoksista. Ennen kaikkea ”Principle Of Evil Made Fleshilta” ja ”Dusk…And Her Embracelta” tuttu hyytävä ja aavemainen tunnelma loistaa poissaolollaan.
”Damnation And A Day” on jaetty neljään ”näytökseen”, sisältäen kaikkiaan 17 kappaletta ja kellottaen rapiat 76 minuuttia. Tämä jo itsessään saattaa karsastaa aiempaan suoraviivaiseen kauhumetalliin tottuneita kuulijoita. Monumentaalinen teos on tästä huolimatta onnistuttu pitämään kasassa yllättävän hyvin, eikä kappaleita tarvitse kovin usein hyppiä yli useammalla kuuntelukerralla. Välisoitot tuovat toivottua rauhaa raivokkaasti polveilevien biisien lomaan. Tämän kaltainen eepos ei toden totta päästä kuulijaansa helpolla – albumi vaatii pyöritystä useampaan kertaan ja koko pituudeltaan.
Levyn aloitus ei jätä sijaa jossittelulle. ”Hurt And Virtue” iskee intron ja alkurypistelyisen jälkeen kuulijalle niin sanotusti hampaat kurkuun, esitellen uudelle vuosituhannelle siirtyneen sekä uudesti syntyneen, entistä vihaisemman Cradle Of Filtihin. Kappaleeseen kulminoituu käytännössä kaikki, mitä yhtye on edellisillä albumeillaan keitellyt kasaan: Tarttuviin melodioihin käärittyä repivää riffittelyä, kirurgintarkkaa rumputyöskentelyä sekä Dani Filthin kulmaan ahdistettua eläintä muistuttavaa vokalisointia. Edellä mainitut palaset yhdistettynä 2000-luvun alun muodikkaaseen teatraalisuuteen luovat perustan yhdelle vuosituhannen alun parhaalle metallialbumille.
Kappalemateriaalissa riittää pureskeltavaaa. Yksittäisistä raidoista ainakin ”Carrion”, ”Better To Reign In Hell”, sekä ”Serpent Tongue” ovat onnistuneita. Hieman harvemmin yhtyeen suosituimmat-soittolistoilla näkyvä ”Presents From The Poison-Hearted” on paitsi albumin todellinen hidden gem, myös täydellinen osoitus Dani Filthin rytmitajusta sekä laulutaidoista: mies pistää ilmoille sellaiset määrät kirkumista, karjumista, kuiskailua sekä suoraa huutoa, ettei paremmasta väliä. Laulutaiteilija on sittemmin ottanut ulosantiaan muutaman pykälän rauhallisemmalle tasolle – johtuneeko laulutekniikan epäilemättä fyysisesti kuluttavasta tyylistä vai taiteellisista aspekteista, mene ja tiedä.
Missään nimessä täydellinen teos ei ”Damnation And A Day” ole. Albumilta olisi voitu hioa mittaa pois helposti vähintään vartin verran, erityisesti ehtoopuolelta, joka ei väkivahvan keskiosan jälkeen jaksa kantaa, ei sitten millään konstilla. Erinomainen ”Mannequin” jää käytännössä kuriositeetin asemaan. Paikoitellen tuntuu, että koko eepos olisi tehty vain yhtyeen paatuneimmille faneille. Näin ei silti ole: Yksittäiset timanttiset kappaleet, hienot riffit täällä ja tuolla, kauhuelokuvamaiset efektit sekä maestro Filthin helvetilliset laulusuoritukset saavat palaamaan albumin äärelle kerta toisensa jälkeen. Sillä uhalla, että heikoimpien siivujen kohdalla saa painaa kylmästi seuraavaa hittikappaletta eetteriin.
8/10
Markus Salmela
1.Fantasia Down
– A Bruise Upon The Silent Moon
– The Promise Of Fever
– Hurt And Virtue
– An Enemy Led The Tempest
2.Paradise Lost
– Damned In Any Language (A Plague On Words)
– Better To Reign In Hell
– Serpent Tongue
– Carrion
3.Sewer Side Up
– The Mordant Liquor Of Tears
– Presents From The Poison-Hearted
– Doberman Pharaoh
– Babalon A.D. (So Glad For The Madness)
4.The Scented Garden
– A Scarlet Witch Lit The Season
– Mannequin
– Thank God For The Suffering
– The Smoke Of Her Burning / End Of Daze
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
 Metalliluolan arvio, Markus Salmela.){kind=link}